tiistai 29. syyskuuta 2015

Kurpitsapiirakka


Isosta kurpitsasta riittää moneen kuten vaikkapa makeaan kurpitsapiirakkaan.

Pohja
150 g kylmää voita kuutioituna
3,5 dl spelttijauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl jauhettua vaniljatankoa
3 rkl kylmää vettä
  • nypi kulhossa voi ja kuivat aineet muruksi
  • sekoita nopeasti joukkkoon kylmä vesi ja muotoile taikinapalloksi
  • anna taikinapallon tekeytyä kelmussa jääkaapissa noin 1-2 tuntia
  • kaulitse taikina ohueksi piirakkapohjaksi ja painele se voideltuun vuokaan (26-28 cm piirakkavuoka)
  • laita vuoan päälle leivinpaperi ja sen päälle leivontakuulia tai kuivia herneitä painoksi, jotta taikina ei nouse paiston aikana
  • paista painojen kanssa 200 asteessa noin 10 minuuttia
  • jatka paistamista ilman painoja vielä 5 minuuttia

Kurpitsatäyte
1 kg kurpitsaa kuorittuna ja paloiteltuna 2 cm paloiksi
2 rkl öljyä
1 tl neilikkaa
1 tl muskottipähkinää
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 rkl raastettua inkivääriä
3 rkl muscovadosokeria
2,5 dl kookoskermaa
3 kananmunaa
  • sekoita uunivuoassa kurpitsapalat, öljy ja mausteet
  • kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia kunnes kurpitsa on aivan pehmeää
  • soseuta kurpitsapalat sauvasekoittimella tasaiseksi
  • lisää kurpitsasoseen joukkoon sokeri, kerma ja kananmunat ja vispaa tasaiseksi
  • kaada kurpitsatäyte esipaistetun pohjan päälle ja kypsennä piirakkaa uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt (kokeile kypsyyttä loppuvaihessa hammastikulla)
  • nauti vaniljajäätelön kera
-MK


lauantai 26. syyskuuta 2015

Sadonkorjuupasta


Syksy on sadonkorjuun aikaa, joten pyöräytin sen mukaisen pastan. Kurpitsasta, kantarelleista ja mustakaalista syntyy nopeasti maukas pasta.

Sadonkorjuupasta (kahdelle)
200 g pastaa
300 g kurpitsaa kuutioituna 2 cm paloiksi
300 g kantarelleja putsattuna ja paloiteltuna
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 
75 g mustakaalin lehtiä revittynä irti lehtiruodosta
1 dl vaaleaa olutta (tai valkoviiniä)
1 dl parmesaania raastettuna
suolaa, pippuria
  • laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta al-denteksi
  • samaan aikaan aloita kuullottamalla kurpitsakuutioita voin ja öljyn seoksessa isolla pannulla pari minuuttia
  • lisää sitten pannulle kantarellit ja sipulit ja jatka paistamista kunnes kantarelleista irtoava neste alkaa haihtumaan pois
  • mausta tässä vaiheessa suolalla ja pippurilla
  • lisää sitten pannulle mustakaalin lehdet ja olut
  • jatka paistamista pari minuuttia kunnes mustakaalin lehdet alkavat hieman mennä kasaan ja pannulla oleva neste on lähes haihtunut pois
  • ota pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon pasta ja raastettu parmesaani
  • lisää suolaa tai pippuria tarvittaessa

Nauti pasta oktoberfest-oluen kera. Kotimainen Prykmestarin Oktoberfestbier (http://www.alko.fi/tuotteet/741126/) on mukavan maltainen, aavistuksen makea, sopivasti humaloitu ja yleisilmeeltään varsin ryhdikäs olut, joka sointuu hyvin makean kurpitsan ja maanläheisen kantarellin maun kanssa.


-MK

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Malmgårdin Proto#9 @ Porvoon Paahtimo


Malmgårdin panimon kokeiluluontoinen proto-sarja on edennyt yhdeksänteen osaan. Tyylilajina on black ipa, joka on kovasti noussut esiin parin viime vuoden aikana. 

Tuoksussa on pääosin kevyen paahteista mallasta, tummaa marjaa ja kahvia. Hieman löytyy myös lakritsia ja aavistus havuista savua.

Maussa tulee aluksi pehmeän paahteinen ja makea mallas, jota seuraa tumma marjaisuus suklaisten aromien kera. Lopulta maku kääntyy kuivan kahviseksi jättäen sitruksisen katkeron pyörimään kielen päälle. Makumaailma on keskitäyteläinen ja humalointi varsin maltilinen IPA:ksi.

Mielestäni tämä on todella maistuva olut mutta omaan makuuni olisin toivonut vielä aavistuksen terävämpää ja aromaattisempaa humalan puraisua. Silti tämä on oikein hyvä olut, jota on helppo nautiskella. Käykääpä kokeilemassa Paahtimossa tai jossain muussa olutravintolassa. Malmgårdin panimon facebook-sivuilta (https://www.facebook.com/malmgardpanimo) löytyy tietoa tämän oluen saatavuudesta.


-MK

torstai 17. syyskuuta 2015

Lemon curd - jälkiruoka


Innostuin tekemään lemon curdia eri reseptillä kuin mustikkapiirakkareseptissä ja mielestäni tämä resepti toimii paremmin. Lopputuloksena oli mahtavan täyteläinen ja paksu lemon curd varsin helpolla tavalla. Kevensin lemon curdia kermaahdolla mousseksi ja rakensin jälkiruoan sen ympärille. Raikas sitruunainen mousse toimi loistavasti rapean marengin, makean kinuskin ja raikkaiden marjojen kera.

Lemon curd - mousse
3 kananmunaa
1,5 dl sitruunan mehua
2 rkl raastettua sitruunan kuorta
1 dl sokeria
50 g voita kuutioina
ripaus suolaa
2 dl kuohukermaa
  • laita pieneen kattilaan kananmunat, sokeri, sitruunan mehu ja kuoriraaste ja vatkaa sekaisin
  • laita kattila liedelle keskilämmölle ja anna lämmetä samalla kevyesti koko ajan vatkaten
  • seos alkaa paksuuntua kun kananmuna alkaa kypsyä noin 5-10 minuutissa
  • lisää vatkaamista kun seos selvästi alkaa paksuuntua ja jatka tätä vielä 1-2 minuuttia kunnes koostumus on täyteläisen paksu
  • ota kattila pois liedeltä ja vatkaa joukkoon voi ja ripaus suolaa
  • kaada lemoncurd toiseen kulhoon ja anna jäähtyä jääkapissa mielellään yön yli mutta ainakin 4 tuntia
  • vatkaa kuohukerma kermavaahdoksi
  • sekoita lemoncurd ja kermavaahto varoen ilmavaksi mousseksi
  • lisää halutessasi sokeria jos pidät enemmän makeasta

Marenki
3 kananmunan valkuaista
1 dl tomusokeria
  • laita valkuaiset varmasti kuivaan ja puhtaaseen kulhoon
  • ala vatkaamaan sähkövatkaimella
  • lisää tomusokeria pikku hiljaa samalla jatkaen vatkaamista
  • marenki on valmista kun se ei enää irtoa kulhosta kun käännät kulhon ylösalaisin
  • laita marenki pursotuspussiin ja pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia kasoja
  • kypsennä 100 asteisessa uunissa aluksi noin 1 tunti
  • ota uuni pois päältä ja jätä luukku hieman raolleen ja anna marenkien kuivua vielä 1 tunti

Kinuski
  • 1 tlk kondensoitua maitoa
  • laita tölkki hiljakseen kiehuvaan veteen ja anna kypsyä 2 tuntia
  • anna tölkin jäähtyä, avaa se ja nauti mahtavasta kinuskista

Lisäksi marjoja/hedelmiä

Kokoa näistä komponenteista mieleisesi näköinen annos.



-MK

tiistai 15. syyskuuta 2015

Lammasta, couscousia ja kukkakaalia


Ystäväpariskunta toi mukanaan ison kasan marinoituja lampaan filepihvejä, joiden seuraksi kokkailtiin couscousia ja paahdettua kukkakaalia. Siihen vielä pullo punkkua kylkeen, niin johan kelpasi.

Couscous (4 hengelle)
1 granaattiomenan siemenet 
3 dl couscous-ryynejä
3 dl vettä
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 sitruunan mehu
puolikas ruukku villirucolaa hienonnettuna
puolikas ruukku thai-basilikaa hienonnettuna
100 g fetaa murusteltuna
suolaa, pippuria
  • puristele/irrota/kaiva granaattiomenan siemenet isoon kulhoon
  • mausta vesi suolalla, kiehauta se ja lisää couscous-ryynit kypsymään
  • kuullota pannulla sipuleita kunnes ne ovat pehmenneet ja purista joukkoon sitruunan mehu
  • sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla

Paahdettu kukkakaali (4 hengelle)
1 kukkakaali paloiteltuna nupuiksi
loraus öljyä
suolaa, pippuria, juustokuminaa, savupaprikajauhetta, kurkumaa
  • Laita kukkakaalin nuput uunivuokaan ja kaada päälle loraus öljyä
  • lisää mausteita noin puolikas teelusikallinen kutakin ja sekoita kunnolla sekaisin
  • paahda uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia kunnes kukkakaali on sopivan pehmeää/rapeaa omaan makuun

Lampaan filepihvit
  • ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin
  • paista pannulla noin 1-1,5 minuuttia per puoli ja kääri folioon vetäytymään 5-10 minuutiksi
  • leikkaa halutessasi valmiiksi viipaleiksi
Ruoan seuraksi tuli valittua Argentiinalainen luomupunaviini, Domaine Bousquet Gaia Organic 2013 (http://www.alko.fi/tuotteet/422587/). Mielestämme tämä viini sopi hyvin mehevän lampaan ja yrttisten/mausteisten lisäkkeiden kanssa. Viinissä oli mukavaa mausteisuutta, pehmeää tanniinisuutta ja lämpöä, jota varsin korkea 15,5 % alkoholipitoisuus korosti. Varmasti hyvä viini monille mausteisille liharuoille. Hinta-laatusuhteeltaan 14 € viiniksi hyvä ostos.


-MK

tiistai 8. syyskuuta 2015

Kana-saltimbocca


Perinteinen italialainen saltimbocca tehdään vasikan fileestä mutta arkisempaan versioon kana käy varsin hyvin. Aromikas salvia tuo hienoa makua tähän ruokaan. Lisäke valmistetaan samalla pannulla kuin fileet paistetaan

Kana saltimbocca (yhdelle)
1 kanan rintafile puolitettuna pitkittäin
2 siivua ilmakuivattua kinkkua
10 salvian lehteä
suolaa, pippuria
1 dl valkoviiniä (tai vehnäolutta kuten itse käytin)
puolikkaan sitruunan mehu
  • mausta rintafileen puolikkaat suolalla ja pippurilla
  • jaa salvian lehdet fileiden päälle ja kääri fileet ilmakuivattuun kinkkuun
  • paista fileet pannussa mukavan rapsakoiksi molemmilta puolilta
  • lisää valkoviini tai olut ja sitruunan mehu pannulle ja anna fileiden kypsyä loppuun
  • nosta fileet pannulta pois ja kääri folioon odottamaan lisäkkeen valmistumista
  • jätä viini/olut-liemi kiehumaan kasaan lisäkettä varten

Kesäkurpitsa-lehtikaali-lisäke (yhdelle)
1 salottisipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
kourallinen kesäkurpitsaa kuutioituna
kourallinen lehtikaalin lehtiä
kourallinen kirsikkatomaatteja puolitettuina
1-2 dl kypsää spelttiä (tai ohraa tai riisiä)
5 salvian lehteä hienonnettuna
suolaa, pippuria
  • Lisää sipulit pannulla olevaan liemeen ja anna pehmentyä pari minuuttia
  • lisää sitten kesäkurpitsakuutiot ja anna niiden kypsyä pari minuuttia
  • lisää sitten lehtikaalin lehdet ja anna olla taas pari minuuttia
  • lisää lopuksi kirsikkatomaatit, speltti ja salvia ja sekoittele pari minuuttia
  • tarkista maku ja lisää suolaa/pippuria tarvittaessa

Mehevän aromikas, yrttinen ja kuitenkin melko raikas ruoka kaipaa seurakseen mausteista vaaleaa olutta. Hieno saksalainen vehnäolut, Schneider Weisse Tap 4 Mein Grünes (http://www.alko.fi/tuotteet/726056/) on melko perinteinen hefe-weizen (suodattamaton vehnäolut), jonka runsaan aromaattinen ja täyteläinen makumaailma tukevat loistavasti tätä ruokaa. Ruoassa käytetty salvia nousee aivan uudelle tasolle tämän oluen seurassa.



-MK

lauantai 5. syyskuuta 2015

Mustikkapiirakka


Tätä mustikkapiirakkaa maustavat lemon curd ja kookoskerma. Lemon curd kannattaa tehdä edeltävänä iltana valmiiksi, jotta se ehtii tekeytyä jääkaapissa. Alkuperäinen resepti löytyy täältä --> http://www.mtv.fi/teemasivut/leivontanurkka/reseptit/artikkeli/mustikkapiirakka-sitruunatahnalla-ja-kookoksella/5257004. Itse laitoin täytteeseen enemmän mustikoita ja lemon curdia. Kookoshiutaleita en muistanut käyttää, mutta ne varmasti sopisivat hyvin tähän piirakkaan lisäämään kookoksen makua.

Lemon curd
4 keltuaista
2 dl hienoa sokeria
2 rkl sitruunan kuorta raastettuna
3/4 dl sitruunan mehua
50 g voita kuutioituna (huoneenlämpöistä)
  • Laita keltuaiset ja sokeri pieneen kulhoon ja laita kulho kiehuvan vesihauteen päälle. Kulhon pohja ei saa koskea kiehuvaa vettä.
  • Vatkaa keltuaisia ja sokeria sähkövatkaimella kunnes muodostuu kuohkea ja vaalea vaahto
  • Lisää vaahdon joukkoon sitruunan kuori ja jatka vatkaamista
  • Kaada sitruunan mehua vähän kerrallaan ohuena norona vaahdon joukkoon jatkaen vatkaamista, jotta sitruunan mehu emulgoituu vaahtoon
  • Ota vaahto pois vesihauteesta ja vatkaa joukkoon huoneenlämpöinen voi
  • Laita lemon curd kulhossa tai vaikka lasipurkissa jääkaappiin tekeytymään

Piirakkapohja
2,5 dl spelttijauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
150 g kylmää voita kuutioituna
2 keltuaista
  • sekoita kulhossa kuivat aineet
  • nypi kylmä voi kuivien aineiden kanssa muruksi
  • lisää keltuaiset ja sekoita nopeasti taikinapalloksi
  • laita taikinapallo kelmussa jääkaappiin tekeytymään 1-2 tunniksi
  • kaulitse taikina ohueksi ja painele se voideltuun piirakkavuokaan (26-28 cm halkaisija)
  • laita piirakkavuoka pakkaseen 15 minuutiksi
  • laita taikinan päälle leivinpaperi ja sen päälle painoja kuten leivontakuulia tai kuivia herneitä, jotta taikina ei nouse esipaistamisen aikana
  • esipaista pohjaa 200 asteessa10 minuuttia painojen kanssa ja 5 minuuttia ilman painoja

Täyte
2 dl lemon curdia
2 dl kookoskermaa
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
1 litra tuoreita mustikoita
  • sekoita kulhossa lemon curd, kookoskerma, kananmunat ja vaniljasokeri sekaisin
  • kaada mustikat esipaistetun pohjan päälle
  • kaada täyte mustikoiden päälle tasaisesti
  • paista piirakkaa 200 asteessa alatasolla noin 30-40 minuuttia kunnes pinta saa hieman väriä


-MK