torstai 27. helmikuuta 2014

Porkkanasosekeitto ja helppo ruisvehnäleipä





Hyvä mausteinen kasvissosekeitto ja itse tehty leipä toimii aina.

Porkkanasosekeitto

10 porkkanaa paloiteltuna
1 iso sipuli hienonnettuna
1 palsternakka paloiteltuna
2 perunaa paloiteltuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3-5 cm kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 punainen chili hienonnettuna
1-1,5 l kasvislientä
2,5 dl kookoskermaa
1 limen mehu
voita, öljyä, suolaa ja mustapippuria

Laita kattilan pohjalle iso nokare voita ja pari ruokalusikkaa öljyä. Kuullota voin ja öljyn seoksessa aluksi sipulia, valkosipulia, chiliä ja inkivääriä pari minuuttia. Lisää joukkoon porkkanat, palsternakka ja perunat. Sekoittele ja kuullota miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan kasvislientä sen verran, että kasvikset peittyvät. Anna kasviksien poreilla kannen alla noin 30-40 minuuttia kunnes ne ovat kypsyneet pehmeiksi. Lisää joukkoon kookoskerma ja kiehauta. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta limen mehulla, suolalla ja muspippurilla. Keiton seuraksi voi pannulla paahtaa cashewpähkinöitä.

Helppo ruisvehnäleipä

50 g hiivaa (tuoretta)
2 tl suolaa
6 dl vettä
6 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Murenna tuore hiiva kulhoon ja kaada päälle 38 asteinen vesi. Sekoita pari minuuttia kunnes hiiva on liuennut. Kaada sitten kulhoon ruisjauhot, joiden sekaan olet sekoittanut suolan. Sekoita tasaiseksi. Kaada heti perään vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Taikinan pitäisi olla irtonaista mutta kuitenkin hieman kosteaa eli se tarttuu hieman käsiin. Jätä taikina kohoamaan liinan alle 40-60 minuutiksi. Sitten levitä työtasolle hieman ruisjauhoja ja kaada kohonnut taikina siihen. Taputtele taikinaa käsillä mutta älä vaivaa kovinkaan voimakkaasti. Leikkaa taikina kahteen tai neljään osaan ja muotoile sen muotoiseksi leiviksi kuin haluat. Laita leivät uunipellille leivinpaperin päälle kohoamaan vielä 20 minuutiksi. Paista leipiä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kypsän leivän tunnistaa siitä, että kun sitä koputtaa pohjasta, niin ääni on sellainen onton oloinen.

Jos haluat leipään hieman mausteisuutta, niin jauha huhmareessa sekaisin 1 tl fenkolinsiemeniä, 1 tl kuminansiemeniä ja 1 tl unikonsiemeniä sekaisin ja sekoita tämä mausteseos jauhojen joukkoon. Lisäksi nesteenä käytettävän veden voi korvata kokonaan oluella.



Sit vaan nauttimaan lämpimästä ja tuoreesta leivästä herkullisen keiton kanssa.

-MK



tiistai 25. helmikuuta 2014

Kana-lehtikaali-wokki

Lehtikaali on mukavan vihreä, rapsakka ja terveellinen vihannes, joka käy loistavasti wokkiin. Käypä lukemassa lehtikaalin terveellisyydestä tuolta --> http://ruoka.ts.fi/jutut/lehtikaali-on-monikayttoinen-terveyspommi/.

Tämä wokki on täynnä hyvää makua ja rapeaa suutuntumaa raikkaalla otteella.
Tarvitaan siis
Lehtikaalia
punasipulia
valkosipulia
chiliä
porkkanaa
sokeriherneitä
kirsikkatomaatteja
mangoa
cashew pähkinöitä
appelsiinin mehua
kanasuikaleita
lisäksi mausteina voi käyttää tamarinditahnaa ja kalakastiketta

Paloitellaan/pilkotaan ainekset ja huuhdellaan lehtikaali juoksevan veden alla. Laitetaan wokkipannu lämpenemään tosi kuumaksi ja lisätään pannuun 1 tl tamarinditahnaa ja 1 tl kalakastiketta. Sit heitetään sekaan kanasuikaleet ja ruskistetaan ne. Sit lisätään joukkoon punasipuli, chili ja valkosipuli ja pyöritellään minuutti. Tämän jälkeen lisätään joukkoon porkkana, sokeriherneet ja cashew pähkinät ja taas sekoitellaan minuutti. Sit lisätään lehtikaali ja appelsiinin mehu joukkoon ja sekoitellaan minuutti. Lopuksi sekaan heitetään mango ja kirsikkatomaatit ja sekoitellaan kunnolla ja maustetaan vielä soijalla jos on tarvis. Sit vaan annos lautaselle ja nauttimaan. Tämä wokki toimii myös hyvin ilman kanasuikaleita jos haluaa ihan vaan kasvisversiona nauttia. Wokkiin voi myös lisätä hieman nuudelia jos siltä tuntuu.

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet vähän hiljaista täällä blogin puolella, mutta ei hätää. Hengissä ollaan ja paljon on kokkailtu ja oluita maisteltu. On vaan ollu vähä laiska olo tämän päivittämisen suhteen mutta nyt rupeaa taas tekstejä tulemaan.

-MK

perjantai 7. helmikuuta 2014

Alkon käsityöläisoluet ovat saapuneet!

Nyt kaikki oluen ystävät täyttä laukkaa alkoon hakemaan uniikkeja käsityöläisoluita (http://www.alko.fi/kampanjoita/era-uniikkeja-kasityolaisoluita/), jotka saapuivat myyntiin tämän viikon maanantaina. Mukana on 12 kotimaista olutta pienpanimoilta sekä 3 ulkomaista tuotetta. Kaikki oluet vaikuttavat mielenkiintoiselta, joten kyllähän ne täytyy maistella läpi. Tässäpä tulisi ensimmäiset arviot kolmesta kotimaisesta stoutista.

 Prykmestarin Kahvi Stout: Tuoksultaan tämä kahvi stout on suklainen, rusinainen, luumuinen ja hennon paahteinen. Kahvia on melko miedosti havaittavissa. Maultaan tämä olut on melko paahteinen ja kuiva. Kahvi maistuu mielestäni liian miedosti ja muutenkin maku on melko lyhyt. Suutuntuma on jotenkin oudon kova ja hapokas, mikä ei mielestäni kuulu stouttiin ollenkaan. Aavistus suklaata ja paahteista mallasta myös maussa mukana. Pieni pettymyt oli tämä kahvi stout. Tuskin tulee ostettua toistamiseen.


 
Teerenpelin Mokkamatti: Mokkamatti on myös kahvi stout ja jo heti kättelyssä tämän oluen olemus on vakuuttavampi kuin prykmestarin version. Tuoksu on paahteinen, suklainen ja kahvinen. Myös hedelmäisyyttä ja hieman lakritsia havaittavissa. Maku on pehmeän hedelmäinen ja suklainen. Kahvi maistuu tässä oluessa selvästi enemmän. Jälkimaku on kuivahko ja paahteinen. Tämä on oikein nautinnollinen kahvi stout, joka on täyteläinen ja pehmeä. Pitkästä jälkimausta myös plussaa. Ostan kyllä uudestaan.


Stadin panimon Double Oat Malt Stout: Tämän kaura stoutin tuoksu on karamellisen hedelmäinen, aavistuksen paahteinen ja suklainen. Myös ripaus vaniljaa joukossa. Maultaan tämä olut on paahteisen kahvinen, kuiva ja täyteläinen. Jälkimaussa tuntuu kivasti humalointi. Kaura tuo kivaa pehmeyttä mallaspohjaan. Oikein hyvä, pehmeä ja aromikkaan kuiva stout. Tykkäsin paljon ja ostan kyllä lisää varastoon.

No niin kolme ensimmäistä maistettu ja 12 jäljellä. Palataanpa taas asiaan seuraavien maisteluiden kera.

-MK

torstai 6. helmikuuta 2014

Ankan rintaa ja parsaa kirsikkaolutkastikkeella appelsiini-timjami-speltin kera


Kerrankin sattui olemaan ankan rintaa kaupan kylmähyllyssä, niin pitihän sitä mukaan ottaa. Pakasteena ankan rintaa yleensä löytää ainakin isommista marketeista. Mukavan rosee ankan rinta hyvällä hapokkaalla kastikkeella ja lisukkeilla toimii mainiosti. Tästä reseptistä riittää noin 4 hengelle.

Kirsikkaolutkastike
2 banaanisalottisupulia paloiteltuna
2 valkososipulinkynttä paloiteltuna
1 iso porkkanan paloiteltuna
1 palsternakka paloiteltuna
3-5 oksaa tuoretta timjamia
1 -2 rkl balsamicoa
2,5 dl kirsikkaolutta
5 dl lihalientä
suolaa, mustapippuria ja voita

Paloittele kasvikset ronskisti ja paahda niitä timjamin oksien kanssa voin ja öljyn seoksessa kattilassa kunnes ne saavat kivasti väriä. Kaada sitten joukkoon balsamico ja kirsikkaolut. Kannattaa aluksi laittaa balsamicoa 1 rkl ja lisätä sitten lisää oman maun mukaan. Lisää kattilaan myös lihaliemi ja keitä kastiketta kasaan, kunnes jäljellä on noin 1/3. Maut tiivistyvät mahtavasti kasaan keitettäessä. Siivilöi kastike ja lisää joukkoon kunnon nokare voita ja mausta tarvittaessa suolalla, mustapippurilla ja balsamicolla. Kieuhata kastike vielä ja ota pois liedeltä odottamaan.

Appelsiini-timjami-speltti
3 dl spelttiä (tai ohraa)
9 dl lihalientä
2 banaanisalottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 appelsiinin mehu ja kuori raastettuna

Hienonna sipulit ja timjami. Kuullota niitä oliiviöljyssä ja lisää joukkoon appelsiinin kuoriraaste ja mehu. Lisää joukkoon speltin tai ohran jyvät ja kuullota niitä hetken aikaa. Ala lisäämään lihalientä pikku hiljaa ja sekoita koko ajan. Kypsennä spelttiä noin 20 minuttia kunnes se on sopivan kypsää omasta mielestä.

Ankan rinta
3 ankan rintafilettä
suolaa ja mustapippuria

Otan ankan rinnat huoneenlämpöön 1-2 tuntia ennen kypsentämistä. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Viillä rasvakerrokseen veitsellä viillot ruudukon tyyliin siten, että viilto ei aivan mene lihaan asti. Laita ankan rinnat rasvapuoli alaspäin kylmälle paistinpannulle ja laita liesi päälle. Pikku hiljaa rasva alkaa sulamaan ja sitä kannattaa poistaa sitä mukaan, jotta rasvakerros saadaa oikein rapeaksi. Liettä ei kannata pitää aivan täysillä, koska rasva palaa helposti. Sitten kun rasvakerros on kivan rapea ja kauniisti ruskistunut, niin käännä rinnat ja ruskista toiselta puolelta noin 3 minuuttia. Tämän jälkeen laita ruskistetut ankan rinnat uunipellille ja laita sisälämpötilamittari rinnan paksuimpaa kohtaa. Anna kypsyä uunissa 150 asteessa kunnes sisälämpötila on noin 56 astetta. Tähän menee noin 10 minuuttia. Ota ankan rinnat pois uunista ja laita folion päälle. Mausta reilusti suolalla ja mustapippurilla molemmilta puolin ja kääri tiukasti folioon vetäytymään noin 15 minuutiksi. Ota rinnat pois foliosta juuri ennen esille laittoa ja leikkaa viipaleiksi.

Parsat
nippu vihreää parsaa
oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria

Poista parsoista puumainen kantaosa huuhtele parsat veden alla. Laita parsat uunipellille ja mausta suolalla, mustapippurilla ja liruta päälle oliiviöljyä. Laita uuniin 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksia kunnes parsat ovat al dente kypsyisiä.

Sit vaan annos esille ja lasiin sopivaa punkkua kuten vaikkapa uusi-seelantilaista punkkua pinot noir rypäleestä. Waipara Hills Central Otago Pinot Noir 2012 (http://www.alko.fi/tuotteet/417607/?fromsearch=true) on tuoksultaan aavistuksen jopa savuinen, kirsikkainen, mausteinen ja yrttinen. Maultaan viini on keskitäyteläinen ja keskitanniininen. Marjaisa, kirsikkainen ja melko hapokas. Viini maistui ankan ja erityisesti kirsikkaolutkastikkeen kanssa todella hyvältä ja 13€ viiniksi hyvä ostos.


-MK