keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kantarelli-kinkkupiirakka


Kantarelleista ja palvikinkusta saa mehevän piirakan.

Pohja
150 g kylmää voita kuutioituna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot ja voi muruksi ja lisää kylmä vesi. Vaivaa nopeasti taikinapalloksi ja laita tekeytymään jääkaappiin reiluksi puoleksi tunniksi. Kaulitse taikina ja laita se voideltuun piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa noin 10-12 minuuttia.


Kantarelli-kinkkutäyte
1 l kantarelleja
300 g palvikinkkua kuutioituna
1 iso punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
2 kananmunaa
2 dl kermaa
2 dl juustoraastetta
50 g rucolaa

Paista kantarelleja paistinpannulla ylimääräisen veden poistamiseksi. Laita toiselle paistinpannulle punasipuli ja valkosipuli kuullottumaan. Lisää sipulien joukkoon kantarellit ja palvikinkku. Sekoittele hetken aikaa ja mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kulhossa kananmunat, kerma, juustoraaste ja rucola.

Lisää kantarelli-kinkkutäyte esipaistetun pohjan päälle ja kaada sitten muna-kerma-juusto-rucola seos päälle. Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.



-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti