sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Punajuuri-sinihomejuustosalaatti


Punajuuri ja sinihomejuusto ovat klassinen yhdistelmä, josta syntyy nopeasti maukas salaatti.

Punajuuri-sinihomejuustosalaatti
punajuurta kypsennettynä
sinihomejuustoa
lehtikaalia
päärynää
saksanpähkinöitä
vinaigrettea (1 osa punaviinietikkaa, 3 osaa öljyä, loraus hunajaa, suolaa, pippuria)
  • harjaa punajuuret hyvin ja laita ne kiehuvaan veteen kypsymään noin 20-30 minuutiksi (1 tl suolaa yhteen litraan vettä)
  • anna punajuurten jäähtyä hieman ja kuori ja paloittele ne veitsellä
  • irroita lehtikaalin lehdet ruodosta ja huuhtele ne hyvin
  • paloittele päärynä, sinihomejuusto ja saksanpähkinät
  • tee vinaigrette vispaamalla punaviinietikan sekaan öljy ja hunaja ja mausta suolalla ja pippurilla
  • kokoa annos

Salaatissa on makeita, suolaisia ja rasvaisia komponentteja, joten oluelta vaaditaan sekä makeaa maltaisuutta, että ryhdikästä humalointia. Alkon jouluolutvalikoimasta löytyvä Stallhagenin Brewdolf the Reinbeer (http://www.alko.fi/tuotteet/736004/) on varsin passeli olut tähän tarkoitukseen. Karamellimaltaisuus toimii hyvin punajuuren ja saksanpähkinän kanssa. Humalointi on aavistuksen pihkainen ja havuisen greippinen, mikä leikkaa hyvin sinihomejuuston rasvaisuutta ja suolaisuutta. Hyvin tasapainoinen olut, joka toimii mielestäni parhaiten ruoan kanssa.


-MK

torstai 10. joulukuuta 2015

Katkarapu-kookospasta


Aasialaisen keittiön perus raaka-aineet eli inkivääri, chili, lime, kookos, kalakastike ja korianteri yhdistyvät sulavasti tässä katkarapu-kookospastassa. Mukavan mausteinen pasta talvi-iltaa lämmittämään.

Katkarapu-kookospasta (4 annosta)
300 g pastaa
1 punasipuli hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna 
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 cm pala inkivääriä raastettuna
2 limen mehu
250 g kirsikkatomaatteja puolitettuina
125 g cashewpähkinöitä
2,5 dl kookoskermaa
1 rkl kalakastiketta
300 g katkarapuja
1 ruukku korianteria hienonnettuna
  • laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta ohjeen mukaan ja tee samalla kastike
  • laita pannulle punasipuli ja chili kuullottumaan pariksi minuutiksi
  • lisää inkivääri ja valkosipuli ja jatka kuullottamista pari minuuttia
  • lisää pannulle limen mehu, kirsikkatomaatit ja cashewpähkinät ja jatka kuullottamista pari minuuttia
  • lisää kookoskerma ja kalakastike ja kiehauta kastike
  • anna kastikkeen keittyä kasaan pari minuuttia
  • ota pannu pois liedeltä ja lisää joukkoon katkaravut ja korianteri ja anna katkarapujen lämmetä pari minuuttia
  • sekoita kastike pastan kanssa kattilassa sekaisin

Pastan seuraksi kannattaa ottaa jokin aromaattinen ja ryhdikkäästi humaloitu olut kuten vaikkapa Stadin Panimon American Session Ipa (https://untappd.com/b/stadin-panimo-stadin-american-session-ipa/1272433). Mukavan aromaattinen, raikas ja melko tuhdisti humaloitu olut, joka pärjää tämän ruoan seurassa ihan kohtalaisesti. Maitokauppaolueksi runko jää hieman ohueksi, mutta muuten varsin hyvä ipa.


-MK