lauantai 27. joulukuuta 2014

Marja-vaniljapiirakka


Tässä mehevässä marjapiirakassa yhdistyvät raikkaat marjat, vaniljainen kerma ja aavistuksen suolainen piirakkapohja. Vaniljakermaan tehdään ensin vaniljakreemi, johon sitten yhdistetään kermavaahtoa. Vaniljakermaa kutsutaan myös hienommalla nimellä eli creme patissiere. Eipä tuolla nimellä niin väliä, mutta pirun herkullista se on.

Piirakkapohja
150 g kylmää voita kuutioituna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 rkl muscovadosokeria
1 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä
  • Laita kulhoon voi, jauhot, sokeri ja suola ja nypi seos murumaiseksi
  • Lisää muruseokseen kylmä vesi ja pyöritä nopeasti taikinapalloksi
  • Laita taikinapallo kelmussa jääkaappiin noin puoleksi tunniksi
  • Kaulitse taikina ohueksi ja asettele se voideltuun piirakkavuokaan
  • Jotta taikina ei valu reunoilta paistamisen aikana, niin laita taikinapohjan päälle leivinpaperia, jonka päälle asettelet painoja (esim. leivontakuulia tai kuivattuja herneitä). Itse käytin kuivattuja herneitä ja hyvin toimi. 
  • Laita piirakkavuoka uuniin 200 asteeseen noin 10-15 minuutiksi
  • Ota tässä vaiheessa painot ja leivinpaperi pois ja jatka kypsentämistä 150 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja saanut hieman väriä
  • Anna pohjan jäähtyä ennen täytteiden lisäämistä

Vaniljakerma
5 dl maitoa
2 vaniljatangon siemenet
7 keltuaista
125 g hienoa sokeria
60 g maissijauhoja
2 dl kuohukermaa
1-2 rkl sitruunan mehua
  • Vispaa yhdessä kulhossa keltuaiset ja sokeri sekaisin. Lisää samaan kulhoon myös maissijauhot ja 1dl maitoa ja vispaa sekaisin
  • Laita kattilaan 4 dl maitoa ja vaniljatangon siemenet ja lämmitä kiehumispisteeseen
  • Ala lisäämään kuumaa maito-vanilja-seosta pikku hiljaa keltuaisseokseen voimakkaasti vispaten samalla
  • Kun olet vispannut seokset sekaisin, niin kaada koko seos takaisin kattilaan ja ala lämmittämään
  • Vispaa seosta koko ajan, kunnes se alkaa muuttua paksuksi vaniljakreemiksi
  • Tässä vaiheessa vaniljakreemi paksunee todella nopeasti, kun keltuaiset alkavat kypsymään, joten ole tarkkana.
  • Siirrä paksu vaniljakreemi nopeasti laakeaan astiaan, jotta kypsyminen loppuu
  • Laita seoksen päälle kelmua, jotta pinta ei kuivu ja anna jäähtyä jääkaapissa
  • Vatkaa kuohukerma paksuksi kermavaahdoksi
  • Yhdistä kermavaahto, vaniljakreemi ja mausta sitruunamehulla oman maun mukaan
Lisää vaniljakerma ja marjat piirakkapohjan päälle. Itse käytin vadelmia ja pensasmustikoita. Sit vaan nauttimaan herkullisesta piirakasta, joka vaan paranee ollessaan jääkaapissa tekeytymässä.

-MK

perjantai 26. joulukuuta 2014

Paahteinen kurpitsakeitto


Tämä maukas paahteinen kurpitsakeitto on peräisin Australian Masterchef tuomarilta Matt Prestonilta. Jonkin verran muokkasin reseptiä omaan makuun mutta pääperiaatteet ovat samat eli maustetut kasvikset paahdetaan uunissa ensin ja tehdään sitten keitoksi.

Paahdettu kurpitsakeitto
1 kurpitsa kuorittuna ja paloiteltuna (myski- tai hokkaidokurpitsa)
3 granny smith omenaa kuorittuna ja lohkottuna
2 sipulia kuorittuna ja lohkottuna
4 valkosipulinkynttä kuorineen
oliiviöljyä
1/2 tl per mauste: kanelia, juustokuminaa, muskottipähkinää, neilikkaa (kaikki mausteet jauhettuina versioina)
suolaa, pippuria
1 l kanalientä
2,5 dl kookoskermaa
cashewpähkinöitä

  • Laita uunipellille kurpitsakuutiot, omenalohkot, sipulilohkot ja valkosipulinkynnet kuorineen
  • Lorauta päälle oliiviöljyä ja lisää mausteet. Maustamisessa kannattaa ollaa varovainen ja erityisesti neilikka ja muskottipähkinät ovat varsin voimakkaita. Kannattaa aloittaa puolikkaalla teelusikalla per mauste ja keittoonhan voi sitten lisätä mausteita tarvittaessa lisää
  • Sekoita öljy ja ja mausteet kasvisten pintaa käsin
  • Laita kasvikset uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi
  • Ota paahdetut kasvikset uunista ja lisää ne isoon kattilaan. Purista valkosipulin liha kuoresta ulos
  • Lisää kuumaa kanalientä sen verran, että kasvikset peittyvät
  • Kieuhauta ja soseuta sauvasekoittimella
  • Lisää kookoskerma ja mausta tarvittaessa lisää
  • Paahda pannulla cashewpähkinöitä 


-MK

torstai 25. joulukuuta 2014

Ankkaa, parsaa ja kurpitsaa vadelma-suklaakastikkeella


Jos raaka-aineina löytyy ankan rintaa, kurpitsaa, parsaa, vadelmia, suklaata ja punaviiniä, niin lopputuloksena voi odottaa jotain herkullista.



Kurpitsapyree
500 g kurpitsaa kuutioituna (myskikurpitsa)
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl kuohukermaa
1 rkl viinietikkaa (esim balsami tai valkoviinietikka)
suolaa, mustapippuria, juustokuminaa
  • Kuori ja kuutioi kurpitsa
  • Mausta kurpitsakuutiot suolalla, mustapippurilla ja ripauksella juustokuminaa 
  • Kypsennä kurpitsakuutiot 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia kunnes ne ovat kypsyneet pehmeiksi
  • Kuullota kattilassa sipuleita oliiviöljyssä kunnes ne ovat pehmenneet
  • Lisää kypsät kurpitsakuutiot kattilaan
  • Lisää myös kuohukerma ja viinietikka ja kieuhauta
  • Soseuta pyree sauvasekoittimella tasaiseksi ja mausta vielä suolalla ja pippurilla jos on tarvetta


Vadelma-suklaakastike
2 salottipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tuoreita yrttejä esim. timjamia ja rosmariinia
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 dl punaviiniä
2 dl lihalientä
125 g vadelmia
25-50 g tummaa suklaata
  • Kuullota kattilassa voin ja öljyn seoksessa sipuleita
  • Lisää joukkoon tuoreet yrtit ja sekoittele hetken aikaa
  • Lisää sitten balsamiviinietikka, punaviini ja lihaliemi kattilaan
  • Lisää lämpöä sen verran, että kastike alkaa hieman kiehumaan ja lisää tässä vaiheessa myös vadelmat kastikkeen joukkoon
  • Aja kastike sauvasekoittimella tasaiseksi
  • Keitä kastiketta kasaan kunnes koostumus alkaa hieman paksunemaan
  • Lisää lopuksi suklaata oman maun mukaan ja anna sen sulaa kastikkeen sekaan
  • Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla

Kurpitsalohkot ja parsat
500 g kurpitsaa (myskikurpitsa)
nippu vihreää parsaa
suolaa, pippuria, öljyä
  • Kuori ja lohko kurpitsa
  • Leikkaa parsoista kantaosa pois
  • Pyörittele kurpitsalohkot ja parsat uunipellillä lorauksessa öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla
  • Laita kypsymään 200 asteiseen uuniin
  • Ota parsat ensin pois, koska ne kypsyvät noin 10 minuutissa
  • Kurpitsalohkojen kypsymiseen menee noin 20 minuuttia

Ankan rinnat
Ankan rintafileitä
suolaa, pippuria
  • Leikkaa terävällä veitsellä rasvapuolelle viillot ja mausta rintafilee molemmilta puolilta suolalla ja mustapippurilla
  • Anna olla huoneenlämmössä pari tuntia ennen kypsentämistä
  • Laita rintafileet kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin
  • Lisää lämpöä kunnes rasvapuoli alkaa olemaan mukavan ruskistunut ja rapea
  • Käännä filee ja kypsennä vielä noin 3 minuuttia
  • Kääri fileet folioon ja anna oleentua noin 10 minuuttia ennen esillepanoa
  • Leikkaa filee viipaleiksi

Sit vaan annosta esille. Ruokajuomaksi sopii mainiosti esimerkiksi tämä uusi-seelantilainen Matua Marlborough Pinot Noir 2013 (http://www.alko.fi/tuotteet/466327/?fromsearch=true).



Omasta mielessä tämä annos onnistui varsin hyvin ja makumaailmat sulautuivat kivasti yhteen. Hapokkaan vadelmainen ja suklainen kastike toimi mainiosti mehevän ankan rinnan kanssa. Rapsakat parsat kurpitsalohkojen- ja pyreen kanssa olivat myös oiva pari. Miellyttävä viini pinot noir rypäleestä kruunasi homman.



-MK

lauantai 13. joulukuuta 2014

Maukkaat sämpylät ja kurpitsa-halloumi-burgerit


Nämä ilmavat ja rapsakat sämpylät sisältävät, vehnää, spelttiä ja ruista. Aromikas maku syntyy kohottamalla taikinaa jääkaapissa yön yli. Sit vaan sämpylä puoliksi ja kurpitsa-halloumi-burgeria rakentamaan.

Sämpylät
7,5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl spelttijauhoja
6 dl vehnäjauhoja

  • Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen
  • Lisää sitten jauhot pikku hiljaa hyvin sekoittaen. Taikina tulee jättää melko kosteaksi ja venyväksi 
  • Anna taikinan kohota jääkaapissa yön yli 
  • Muotoile taikinasta kahden lusikan avulla sämpylöitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 30 minuuttia

Kurpitsa-halloumi-burgeri
1 cm paksuisia kurpitsakiekkoja
halloumi-juustoa
marinoitua punasipulia
turkkilaista jogurttia
juustokuminaa
tuoretta korianteria
sitruunan mehua
rucolaa

  • Valmista marinoitu punasipuli tuttuun tyyliin (punasipulia, punaviinietikkaa, ripaukset suolaa, pippuria ja sokeria)
  • Kuori kurpitsa ja leikkaa siitä noin 1 cm paksuisia kiekkoja. Mausta kurpitsakiekot suolalla ja pippurilla ja kypsennä niitä 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia kunnes ne ovat kypsyneet.
  • Sekoita kastiketta varten turkkilaiseen jogurttiin juustokuminaa, tuoretta korianteria, sitruunan mehua, suolaa ja pippuria.
  • Leikkaa halloumista viipaleita ja paista ne nopeasti kuumalla pannulla
  • Kasaa burgeri ja nauti


-MK