lauantai 30. marraskuuta 2013

Suklaatorttua imperiaali stouttien kera



Äskeisten täytettyjen kurpitsoiden seuraksi tuli kavereille laitettua suklaatorttua ja sen seurana maisteltiin hieman imperiaali stout oluita.

Suklaatorttu

Pohja
2,5 dl digestive-keksi murua
5 rkl sulatettua voita
0,5 dl sokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Sulata voi ja murskaa digestive keksit aivan pieneksi muruksi.Sekoita digestive-keksi murun joukkoon sula voi, sokeri ja kaakaojauhe. Taputtele sekoitettu taikinapohja irtopohja-vuoan (halkaisija 20-24 cm) pohjalle ja laidoille ja laita uuniin 200 C asteeseen 10 minuutiksi paistumaan. Kun pohja on paistunut 10 minuuttia, niin ota se jäähtymään.

Täyte
3 dl kuohukermaa
250 g tummaa suklaata paloiteltuna
2 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
1/4 tl suolaa

Laita kuohukerma kattilaan  lämmitä lähes kiehumispisteeseen. Kaada lähes kiehuva kerma paloitellun suklaan joukkoon ja anna olla muutama minuutti. Sekoita kerma ja suklaa tasaiseksi seokseksi. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, vaniljauute ja suola sekaisin. Sitten sekoita suklaa-kerma seos kananmuna-vaniljauute-suola seokseen. Sekoita täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita koko setti uuniin noin 20-25 minuutiksi. Torttu on valmis kun tortun keskusta (2-3 cm) vielä hieman heiluu kun sitä heiluttaa. Anna tortun jäähtyä noin 1 tunti ennen päällystämistä ja irroita irtopohjavuoan laita pohjasta irti.

Päällyste
50 g tummaa suklaata
2 rkl kuohukermaa
2 rkl vahvaa kahvia

Kuumenna kulhossa kuohukerma ja suklaa toisiinsa ja sekoita toisiinsa. Sekoita joukkoon vahva kahvi. Kun torttu on jäähtynyt, niin levitä päälle suklaapäällyste laitaa myöten.

Tarjoa suklaatorttu kermavaahdon ja hyvän imperiaali stout oluen kanssa., Tässä vertailussa oli mukana 2 kotimaista eli Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali, tamperelaisen Plevnan Siperia ja norjalainen Nogne Ö Imperial Stout.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali (http://www.alko.fi/tuotteet/764364/): Tuoksu on pehmeän paahteinen ja karamellinen. Maku on kahvinen, pehmeän paahteinen, hieman hedelmäinen ja humalointi on melko mieto. Suklaatorttu tuo hyvin esille oluen hedelmäisyyden. Olut on pehmeän hapokkaan hedelmäinen ja kahvinen. Todella hyvä olut ja sijoittuu hopea sijalle tässä kisassa.

Tamperelaisen Plevnan Siperia (http://www.alko.fi/tuotteet/726234/?fromsearch=true): Tuoksu on hieman voimakkaampi verratuna Laitilan Imperiaaliin. Tuoksu on espressomainen ja paahteinen. Maultaan tämä olut on todellas hedelmäinen, pehmeä ja jälkimaussa on kivan suklainen ja paahteinen mallas. Todella samettinen, pehmeä, kahvinen ja suklainen stout, joka toimii suklaatortun kanssa erinomaisesti. Paras olut näistä kolmesta ja yksi parhaista koskaan maistamistani oluista!!! Täytyy myös sanoa, että hinta-laatu suhde on erinomainen, koska olut maksaa vaivaiset 4,5€, joten aivan uskomattoman hyvä olut tähän hintaa.

Norjalainen Nogne O Imperial (http://www.alko.fi/tuotteet/707116/?fromsearch=true): Tuoksultaan todella paahteinen ja kahvinen. Tuoksussa jopa savua ja tervaa havaittavissa. Maultaan tämä olut on melko makea, todella pehmeä, karamellinen ja suklainen. Sanoisin, että hapokkain ja vahvin humalointi näistä kolmesta oluesta. Todella maistuva olut mutta alkoholi tulee esille melko voimakkaasti joteen jää pronssille tässä vertailussa.

-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti