lauantai 30. marraskuuta 2013

Kurpitsat jauhelihakastikkeella

Kaupasta löytyy tällä hetkellä erilaisia kurpitsoja ja itse kokeilin myski kurpitsoja, joiden täytteeksi tein herkullisen jauhelikastikkeen.

Kurpitsat jauhelihakastikkeella (6 annosta)

 

3 myski kurpitsaa halkaistuna ja kuorittuna
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

Kuoritaan myskikurpitsat ja halkaistaan kahtia pituus suunnassa ja poistetaan siemenet. Sekoitetaan oliiviöljy, balsamiviinietikka toisiinsa ja sivellään halkaistujen kurpitsojen päälle. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Laitetaan kurpitsat uuniin 200 C asteeseen ja kypsennetään lähes pehmeiksi siten, että haarukka uppoaa nätisti läpi kurpitsan. Tähän menee noin 1 tunti.



Jauhelihakastike kurpitsoille

700 g sika-nauta jauhelihaa
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 punaista chiliä hienonnettuna
2 punaista sipulia hienonnettuna
5 tomaattia kaltattuna ja hienonnettuna
1 dl punaviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
1 ruukku basilikaa
suolaa ja mustapippuria

Kuullota paistinpannulla valkosipuleita, punasipuleita ja chiliä. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Kun jauheliha on ruskistunut, niin lisää joukkoon hienonnetut ja kaltatut tomaatit. Sekoita hyvin ja lisää joukkoon tomaattipyree ja punaviini. Sekoita kunnolla ja anna ylimääräisen nesteen kiehua pois. Kun kastike alkaa olla melko sakeaa, niin lisää joukkoon basilikan lehdet ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kun kurpitsat ovat kypsyneet, niin ota ne pois uunista. Jaa jauhelihakastike kurpitsojen päälle ja lisää lopuksi juustoraastetta. Laita kurpitsat vielä 200 C asteeseen noin 15 minuutiksi kunnes juusto ruskistuu.


 


Ota kurpitsat pois uunista ja laita lautaselle. Kaada seuraksi hyvää punkkua ja nauti. Tällä kertaa mukaan tarttui alkosta italialaista Campoliella Valpolicella Ripassoa vuosimallia 2011 (http://www.alko.fi/tuotteet/453417/?fromsearch=true). Tuoksussa on lakritsia, kahvia ja hitusen savua. Maku on keskitäyteläinen ja melko hapokas. Vaniljaa, kirsikkaa, tähtianista ja kanelia havaittavissa. Keskitanniinen, marjaisa ja hieman lyhyt viini. Ihan ok punkku 13 € viiniksi ja sopi hyvin näille täytetyille kurpitsoille.

-MK







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti