sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Klassikkojälkkäri: Tarte tatin


Aina on tehnyt mieli tehdä klassista ranskalaista omenatorttua eli tarte tatinia. Omasta mielestäni tarte tatin onnistui hyvin näin ensimmäiseksi kerraksi. Melko simppeli jälkkäri kaiken lisäksi. Tarvitset paistinpannun, jonka voi laittaa uuniin.

Tarte tatin

Taikina
80 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
0,5 dl vettä

Täyte
5 kpl granny smith omennoita lohkottuna
1 dl muscovado sokeria
75 g voita
2 tl madeira viiniä
kanelia

Ensimmäiseksi kannattaa kuoria omenat ja lohkoa ne sopiviksi viipaleiksi, joiden paksuus on n. 1-2 cm. Sitten taikinan kimppuun. Kulhossa olevan huoneenlämpöisen voin joukkoon sekoitetaan jauhot ja sokeri. Nypitään murumaiseksi seokseksi ja sekoitetaan lopuksi vesi joukkoon. Muotoile taikina palloksi ja laita kelmuun jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.

Sitten karamellin kimppuun. Laita kylmälle paistinpannulle muscovadosokeri (ja madeira viini halutessasi mausteeksi). Lisää lämpöä pikku hiljaa, jotta sokeri sulaa kunnolla. Kun sokeri on sulanut, niin lisää pannulle voi. Anna lämmetä hieman. Kun karamelli alkaa hieman kuplia, niin laita pannulle omenaviipaleet. Anna omenien karamellisoitua rauhassa noin 10-15 minuuttia välillä sekoitellen.


Sillä aikaa kun omenat karamellisoituvat, niin kaulitse taikina pannun kokoiseksi. Ota pannu pois liedeltä ja laita taikina tiukasti omenien päälle. Reuna kannattaa pyrkiä työntämään kunnolla omenien alle.

Laita paistinpannu uuniin 200 asteeseen ja anna olla siellä noin 20-30 minuuttia. Ota pannu pois uunista ja anna olla n. 20 minuuttia ennen kumoamista.

Sit vaan rohkeasti kumoamaan torttu lautaselle.





Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kera.

-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti