sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Raaka cashewkakku


Raaka-kakut ovat olleet kovasti muodissa jo parin vuoden ajan ainakin joten oli aika sellaista kokeilla. Lopputulos oli mielettömän herkullinen kakku, joka on kaiken lisäksi varsin terveellinen. Yön yli liotetuista cashewpähkinöistä tehty cashew-täyte oli todella kermainen ja pohjaankin sai kivaa rapeutta siemenistä. Kakun kruunasi monipuolinen hedelmä/marja-koristelu, jonka asettelusta vastasi ystäväpariskunta, kiitos siitä heille.

Pohja
1,5 dl saksanpähkinöitä
1,5 dl manteleita
1 dl rusinoita
1 dl taateleita
2 rkl pellavansiemeniä
2 rkl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
  • Laita ainekset blenderiin ja sekoita pulsseittain kunnes ainekset ovat muodostaneet melko tasaisen ”taikinan”
  • Taputtele ”taikina” piirakkapohjan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin asettumaan

Cashew-täyte
4 dl cashewpähkinöitä (yön yli vedessä lionneita)
2 banaania
3 rkl siirappia
3 rkl kookosrasvaa (nestemäisenä)
1 tl vaniljasokeria (tai yhden vaniljatangon siemenet)
1 sitruunan mehu
  • Laita kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi
  • Lisää tarvittaessa muutama ruokalusikka vettä, jos tuntuu, että täyte on liian paksu
  • Kaada cashew-täyte kakkupohjan päälle

  • Koristele mieleisilläsi marjoilla ja hedelmillä (me käytettiin mansikoita, kiiwiä, viikunoita, passionhedelmää ja ananaskirsikoita)
  • Anna kakun tekeytyä jääkaapissa tai pakkasessa 1-2 tuntia
  • Kakku säilyy jääkaapissa hyvin ainakin pari päivää

-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti