lauantai 17. tammikuuta 2015

Portviini-suklaakakku


Jouluna tuli tehtyä portviini-suklaakakkua, joka varmasti maistuu myös muulloin kuin jouluna. Kannattaa olla tarkkana kakkupohjan paistamisen kanssa, koska itsellä se meni hieman kuivaksi. Alkuperäisessä ohjeessa oli paistoaika 40-50 minuuttia joten kannattaa ruveta kokeilemaan kypsyyttä jo puolen tunnin jälkeen. Resepti oli jostain ruokalehdestä. Kakku oli kerrassaan herkullinen ja portviinin kanssa se maistui mainiosti. Kauppoihin on ilmestynyt Lindt:ltä 70% tummaa suklaata, joka on tarkoitettu erityisesti jälkiruokiin. Käytin tätä suklaata tässä kakussa ja täytyy sanoa, että maultaan tämä suklaa oli todella maukasta, täyteläistä ja tummaa. Suosittelen kokeilemaan.

Pohja
200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl muscovadosokeria
3 munaa
150 g tummaa suklaata
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
  • Vaahdota voi ja sokerit
  • Lisää munat yksitellen vatkaten sekaan
  • Rouhi suklaa ja sekoita se muiden kuiva-aineiden kanssa
  • Sekoita suklaa-kuiva-aineseos taikinaan hyvin sekoittaen
  • Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia (kokeile kypsyyttä hammastikulla)
  • Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kahteen osaan

Kostutus
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 dl portviiniä
  • Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa ja lisää portviini joukkoon
  • Anna kostutusliemen jäähtyä ja kostuta sitten molemmat kakkupalat

Täyte ja kuorrutus
1 dl kuohukermaa
250 g tummaa suklaata paloiteltuna
5 rkl portviiniä
100 g huoneenlämpöistä voita vaahdotettuna
300 g maustamatonta tuorejuustoa
karpaloita
  • Laita kerma ja paloiteltu suklaa kulhossa vesihauteeseen ja sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaisen kiiltävä
  • Ota suklaa-kermaseos pois vesihauteesta, lisää portviini ja anna hieman jäähtyä (älä anna jäähtyä kuitenkaan liikaa, koska seos alkaa jähmettyä varsin nopeasti)
  • Sekoita suklaa-kermaseokseen vaahdotettu voi
  • Ota suklaa-kermaseosta noin 1 dl ja sekoita se tuorejuuston kanssa sekaisin
  • Levitä tuorejuustotäyte kakkupohjien väliin
  • Kaada loppu suklaa-kermaseos kakun päälle ja levitä tasaisesti
  • Koristele kakku karpaloillla

Sit vaan nauttimaan kakkua luonnollisesti portviinin kanssa.


-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti