sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sipulikeittoa ja sipuli-galettea


Sipuli on mahtava raaka-aine, jonka makea makumaailma tuodaan esiin pitkällä kypsytyksellä. Sipulikeitosta saa aivan loistavan makuista, kun vaan jaksaa karamellisoida sipulin kauniin ruskeaksi. Aikaa ja sekoittelua se vaatii, mutta lopputulos on sen arvoinen. Tummaa makumaailmaa korostetaan tummalla oluella, kuten vaikkapa erinomaisella Koffin portterilla.

Keiton seuraksi tein sipuli-galetteja. Galette on yleisnimitys rustiikkisille ohuille ja pyöreille piiraille, jonka täyte voi olla suolainen tai makea. Käytännössä tehdään perus piirakkapohja, josta sitten muotoillaan käsin sopivan kokoisia piiraita.

Sipulikeitto
1 kg sipulia ohueksi suikaloituna (1/3 keltasipulia, 1/3 punasipulia ja 1/3 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 rkl voita
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl muscovadosokeria
1 plo tummaa olutta (esim. Koffin porteria)
1 l lihalientä
4 rkl tuoreita yrttejä (timjami, rosmariini, oregano)
  • Kuullota sipulisuikaleita voin ja öljyn seoksessa noin 45-60 minuuttia, kunnes sipuliseos on karamellisoitunut kauniin ruskeaksi. Muista sekoitella tasaisin väliajoin, jotta sipuli ei pala pohjaan
  • Lisää vehnäjauhot ja sokeri ja jatka paistamista noin 5 minuuttia sekoitellen, jotta jauhotkin ruskistuvat
  • Lisää lopuksi olut, lihaliemi ja yrtit ja anna keiton porista ilman kantta noin 30 minuuttia, kunnes keiton koostumus on hieman paksuuntunut
  • Lisää lopuksi suolaa ja pippuria jos tarvitsee (itse en lisännyt mitään)

Sipuli-galette
Taikinapohja
2,5 dl spelttijauhoja
0,5 tl suolaa
100 g kylmää voita kuutioituna
2 rkl nestettä (vettä tai esim. olutta)
  • Sekoita suola jauhoihin ja nypi jauhot voin kanssa murumaiseksi taikinaksi
  • Lisää neste ja sekoita nopeasti kiinteäksi taikinapalloksi
  • Anna taikinan tekeytyä kelmussa jääkaapissa noin tunnin verran
  • Jaa taikina 6 osaan ja kaulitse ne ohuiksi lätyiksi (halkaisija noin 12 cm)

Sipulitäyte
3 sipulia ohueksi suikaloituna
2 punasipulia ohueksi suikaloituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl tuoreita yrttejä (timjami, rosmariini, oregano)
suolaa, pippuria
200 g voimakkaan makuista juustoa raastettuna (esim. gruyrea tai cheddaria)
  • Kuullota sipuleita voin ja öljyn seoksessa noin 20 minuuttia kunnes sipulit ovat pehmenneet mukavasti
  • Mausta hunajalla, punaviinietikalla, yrteillä, suolalla ja pippurilla
  • Jaa täyte lättyjen päälle siten, että reunoille jää tilaa noin 2 cm
  • Taittele reunat keskustaa kohden
  • Voitele reunat kananmunalla ja ripottele päälle juustoraastetta
  • Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia


Keiton ja galetten seuraksi kaadoin luonnollisesti Koffin portteria, jota jo keitossa käytin. Tämä mahtavan pehmeä ja tasapainoinen portteri on hinta-laatusuhteeltaan yksi parhaista kotimaisista oluista —> http://www.alko.fi/tuotteet/000067/


-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti