lauantai 22. maaliskuuta 2014

Suklaa-manteli-piirakka

Tämän suklaa-manteli-piirakan ohjeen bongasin jostain ruokalehdestä. Omasta mielessä alkuperäisessä reseptissä oli suklaata liian vähän, joten tuplasin suklaan määrän omassa kokeilussani. Lisäksi korvasin vehnäjauhon mantelijauholla. Lopputulos oli mehevän herkullinen. Piirakasta tuli mukavan ohut, rapea päältä ja pehmeä sisältä. Manteli antaa kivaa makua. Tähän piirakkaan sopisi hyvin vähän lisää rapeutta, joten ensi kerralla aion kokeilla lisätä taikinaan vielä saksanpähkinärouhetta noin desin verran.

Suklaa-manteli-piirakka

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl mantelijauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 vaniljatangon siemenet
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
25 g mantelirouhetta
120 g voita
120 g tummaa suklaata
tomusokeria koristeluun

Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola sekä mantelirouhe keskenään. Kaavi sekaan vaniljatangon siemenet. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata kattilassa voi ja tumma suklaa sekaisin. Sekoita kuiva-aineet ja jäähtynyt voi-suklaa-seos muna-sokeri-vaahtoon. Voitele irtopohjakakkuvuoka ja laita pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 30–40 minuuttia. Piirakka on valmis kun se on keskeltä juuri ja juuri kypsynyt. Kannattaa kokeilla haarukalla tai cocktail-tikulla välillä kypsyyttä. Ota piirakka pois uunista ja anna jäähtyä. Laita esille ja koristele tomusokerilla. Piirakka maistuu todella hyvin sellaisenaan kahvin kera mutta kyllähän tuohon nokareen jäätelöä voi kylkeen tyrkätä.



-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti