torstai 17. huhtikuuta 2014

Satay kastike ja marinoidut kanasuikaleet


Satay kastiketta olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt kastikkeesta tuli entistä parempaa, kun tein chilitahnan kastikkeen pohjaksi. Lisäksi kanasuikaleille tein kunnon marinadin lisäämään makua. Seuraksi hieman vihanneksia wokissa ja ohraa.

Marinoidut kanasuikaleet
1 kg kanasuikaleita
2 tl korianterin siemeniä
1 rkl kuminan siemeniä
5 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kurkumaa
4 sitruunaruohon vartta
2 cm pala inkivääriä
4 rkl muscovado sokeria
1 tl suolaa
1 rkl soijaa
4 rkl öljyä

Jauha huhmareessa sipulit, valkosipulit, sitruunaruohot ja inkivääri tasaiseksi tahnaksi. Paahda kuumalla pannulla korianterin ja kuminan siemeniä ja murskaa siemenet huhmareessa tahnan sekaan. Lisää tahnan joukkoon sokeri, suola, soija, öljy ja sekoita tasaiseksi. Sekoita tahna kanasuikaleiden joukkoon ja anna marinoitua mielellään yön yli jääkaapissa. Parikin tuntia toki antaa jo makua hyvin.

Satay kastike
7 salottisipulia
7 punaista chiliä
4 valkosipulinkynttä
2 cm pala inkivääriä
2 sitruunaruohon vartta
1 rkl tamarinditahnaa
2 rkl muscovadosokeria
250 g maapähkinöitä murskattuna
2 limen mehu
1 dl öljyä
4 dl kookosmaitoa

Aluksi halkaise chilit ja poista siemenet. Laita chilit hetkeksi kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi ja ota ne pois kuivumaan lautaselle. Laita blenderiin chilit, salottisipulit, valkosipulit, inkivääri ja sitruunaruoho. Aja tasaiseksi tahnaksi.

Laita öljy wokkipannuun kuumenemaan ja lisää tahna sekaan. Sekoittele tahnaa keskikuumalla pannulla ja anna sen karamellisoitua 10–15 minuuttia mutta älä polta pohjaan. Lisää sitten kookomaito, tamarinditahna, sokeri ja maapähkinät. Anna kastikkeen kiehahtaa ja jätä muhimaan pienelle lämmölle 10–15 minuutiksi, samalla kastike hieman paksuuntuu. Lisää lopuksi limen mehut joukkoon ja lisää suolaa tarvittaessa.

Paista kanasuikaleet pannulla ja tarjoile ne satay kastikkeen, wokki vihannesten ja ohran kera. Itse käytin ananasta, kesäkurpitsaa ja paprikaa.

Juomaksi vaikkapa pale-ale olut. Sofa King Pale Ale on raikkaan trooppinen, hedelmäinen, kukkaisa ja yrttinen tuoksultaan. Maultaan olut on raikkaan hedelmäinen, hieman karamellinen, keksimäinen, maltainen ja melko kuivasti humaloitu pale-ale. Hyvä norjalainen pale-ale ja tämän löysin siis Porvoon citymarketista.


 -MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti