maanantai 28. maaliskuuta 2016

Cafe Postres @ Porvoo


Porvoon vanhan kaupungin runsaaseen kahvilatarjontaan saatiin lisäystä muutama viikko sitten kun kahvila Cafe Postres (http://www.cafepostres.fi) avasi ovensa. Tänä kauniina keväisenä aamupäivänä kävin tutustumassa heidän tarjontaansa ja olin vaikuttunut. Kahvila on mukavan valoisa, tyylikäs ja tarjolla olevat herkut ovat houkuttelevasti esillä. Lisäksi peremmällä pääsee katsomaan kokkien leipomista avokeittiössä.


Kokeilin heidän aamupalaansa, johon saa juoman lisäksi 2/3/4 eri tuotetta seitsemästä eri vaihtoehdosta ja hinnat ovat 10/14/18 euroa. Hedelmäsalaatti oli varsin raikasta ja vaalea leipä hummuksella ja grillatuilla kasviksilla todella maukas. Suu vielä makeaksi mustaherukkapiirakalla. Kahvi tulee pöytään tyylikkäästi pressopannussa ja siitä riittää santsikkuppiinkin. Aamupalan lisäksi tarjolla on lukuisia herkkuja sekä suolaiseen että makeaan nälkään. Tästä paikasta huokuu laadukkuus ja itse tekemisen meininki. 


Tarjolla on myös kattava valikoima itsetehtyjä gelattoja, joista kokeilin aivan tuoretta juuri aamulla tehtyä minttu-lime-seljankukka-gelattoa, joka oli upean raikas maultaan.

Suosittelen vahvasti vierailemaan tässä kahvillassa, josta et hymyilemättä poistu.

-MK


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Stout-suklaajuustokakku


Tässä samettisessa juustokakussa yhdistyvät hienosti tumma suklaa ja paahteinen stout. Lopputulos on todella herkullinen ja reseptikin varsin simppeli. 

Stout-suklaajuustokakku
200 g keksimurua (esim. digestive)
50 g voita sulatettuna
200 g tummaa suklaata paloiteltuna
2 dl stout-olutta
600 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
  • murskaa keksit aivan hienoksi ja sekoita joukkoon sula voi
  • laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele muruseos sen päälle
  • paista pohjaa 150 asteisessa uunissa 15 minuuttia
  • laske uunin lämpötila 130 asteeseen
  • laita suklaa ja stout-olut kulhoon vesihauteen päälle ja sekoittele samalla kun suklaa sulaa
  • kun suklaa on sulanut ota kulho pois hauteesta ja anna suklaa-stout-seoksen jäähtyä hieman
  • laita tuorejuusto kulhoon ja vispaa joukkoon sokeri
  • vispaa sitten joukkoon kananmunat yksi kerrallaan
  • vispaa lopuksi tuorejuustoseoksen joukkoon suklaa-stout-seos ja sekoita tasaiseksi massaksi
  • kaada massa esipaistetun pohjan päälle ja kopauta vuokaa kunnolla, jotta ilmakuplat poistuvat
  • paista juustokakkua 130 asteessa aluksi 1 tunti ja tämän jälkeen laita uuni pois päältä ja jätä juustokakku vielä 1 tunniksi jälkilämpöön kypsymään loppuun asti
  • jäähdytä juustokakku ja anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia ennen nauttimista
  • nauti juustokakku kermavaahdon ja stoutin kera

Juustokakun seuraksi valitsin Jyväskyläläisen Panimo Hiisi Hipan (http://www.panimohiisi.fi/hippa-maitokahvi-stout/), joka on maitokahvi-stout. Käytin samaa olutta juustokakussakin. Tämä stout on miellyttävän pehmeä ja kahvin paahteisuus tulee hienosti esiin yhdessä laktoosin tuoman pienen makeuden kanssa. Stoutin kahvisuus jatkaa hienosti juustokakun pehmeän suklaista makumaailmaa luoden varsin harmonisen kokonaisuuden. Todella kelpo maitokauppa-stout ja toimii varmasti monien suklaisten/kahvisten jälkiruokien seurassa.


-MK

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Gulassi


Perinteinen unkarilainen lihapata gulassi on käytännössä tuhti ja paksu lihakeitto, jossa on kunnon paprikainen maku. Tälläista tuhtia soppaa kauhoo mielellään hyvän oluen kera.

Gulassin pohja
1 kg naudan entrecotea paloiteltuna 3-4 cm kuutioiksi (tai esim. lapaa/etuselkää/paistia)
1 punasipuli viipaloituna
5 valkosipulinkynttä paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
100 g palsternakkaa paloiteltuna
100 g juuriselleriä paloiteltuna
1 tomaatti paloiteltuna
5 dl tummaa olutta
1 l kiehuvaa vettä
1 rkl savupaprikajauhetta
suolaa, pippuria
  • mausta lihakuutiot kunnon suolalla ja pippurilla ja paista niihin kunnon väri kuumalla pannulla
  • siirrä ruskistetut lihakuutiot isoon uunipataan tai kattilaan
  • paista pannulla myös kasviksiin hieman väriä ja siirrä ne lihojen seuraan
  • kaada pataan tumma olut, kiehuva vesi ja savupaprikajauhe ja sekoita kunnolla
  • kypsennä pataa uunissa 150 asteessa 2,5-3 tuntia
  • siivilöi padasta lihapalat talteen
  • aja kasvikset ja liemi sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi

Gulassin viimeistely
1 punasipuli viipaloituna
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl hunajaa
4 perunaa paloiteltuna
2 paprikaa paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 tomaatti paloiteltuna
400 g tomaattimurskaa
gulassipohjan sose
gulassipohjan lihat
smetanaa, mustapippuria, persiljaa
  • kuullota kattilassa sipuliviipaleita paprikajauheen ja hunajan kanssa kunnes sipulit alkavat pehmenemään
  • lisää kattilaan tomaatit, tomaattimurska, gulassipohjan sose ja kieuhauta
  • lisää kattilaan loput kasvikset ja kypsennä sen aikaa kunnes ne ovat kypsiä ja sopivan pehmeitä syötäväksi
  • lisää kattilaan lihat ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla
  • kokoa annokset ja viimeistele mustapippurilla maustetulla smetanalla ja persiljasilpulla

Gulassin seuraksi sopisi mielestäni monenkin tyyppinen olut. Tällä kertaa Alkosta tarttui mukaan käsityöläisolutkampanjassa mukana ollut Rekolan Panimon ja Mathildedalin Kyläpanimon yhteistyöolut Musta Valssi (http://www.alko.fi/tuotteet/736536/), joka on tumman paahteinen lager. Tässä tummassa lagerissa on mukavan paahteinen makumaailma, josta löytyy yllättävän terävää ja raikasta humalointia. Olut sopii melko hyvin gulassin tuhtiin paprikaiseen makuun. Kenties parempi vaihtoehto voisi olla jokin täyteläinen pale ale tai jopa aavistuksen maltaisempi ipa. Kannattaa rohkeasti kokeilla eri vaihtoehtoja.

-MK