sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kukkakaalia kolmella tapaa


Lempeän makuinen kukkakaali taipuu moneksi. Tässä alkuruokatyyppisessä annoksessa kukkakaalia on kolmessa muodossa eli pannacottana, raakana ja paahdettuna. Tarkoitus on yhdistellä kuumaa, kylmää, pehmeää ja rapeaa.

Kukkakaali-pannacotta
nokare voita ja öljyä
300 g kukkakaalia paloiteltuna
3 dl vettä
1 tl suolaa
2 dl kermaa
2 tl valkoviinietikkaa
2 liivatelehteä
  • Kuullota kukkakaalin paloja voissa ja öljyssä hetken aikaa
  • lisää kattilaan vesi ja suola ja anna porista noin 10 minuuttia kunnes kukkakaali on kypsää
  • lisää kerma ja kiehauta
  • aja sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää valkoviinietikka
  • sekoita joukkoon vedessä lionneet liivatelehdet
  • jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa sekoitellen huoneenlämpöiseksi
  • kaada annosvuokiin tai vaikka suoraan tarjoiluastioihin ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli

Kukkakaali-couscous
kukkaalia raasteena
retiisiä pieninä kuutioina
korianteria hienonnettuna
sitruunan mehua
suolaa, pippuria ja öljyä
  • sekoita kulhossa kukkakaaliraaste ja retiisikuutiot ja lisää mausteita oman maun mukaan

Kukkaali paahdettuna
kukkakaalia paloina
suolaa, pippuria, juustokuminaa ja öljyä
  • laita kukkakaalin palat uunivuokaan ja sekoita joukkoon loraus öljyä ja mausteita
  • paahda uunissa 200 asteessa noin 20-30 minuuttia kunnes kukkakaali on kypsää ja sopivasti paahtunut

Tämä annos kaipaa seurakseen hedelmäisen raikkaan ja aavistuksen mausteisen oluen. Kesäisen raikkaat witbierit ovat hyvä vaihtoehto ja alkosta löytyikin mielenkiintoinen japanilainen Kiuchi Hitachino Nest White Ale (http://www.alko.fi/tuotteet/954794/). Oluesta löytyy vehnäistä raikkautta ja hieman appelsiinia, korianteria, pippuria ja belgityylistä hiivaisuutta. Mukavan pirskahteleva suutuntuma ja aavistuksen kuiva jälkimaku. Mielestäni mainio witbier ja toimii hyvin myös tämän ruoan seurassa. Kesäjuoma parhaimmillaan ja hyvä vaihtoehto klassiselle Hoegaarden Witbierille.


-MK

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Porsaankylki ja omenachutney



Luullinen porsaankylki on yksi herkullisimmista asioista maan päällä. Varsin edullinen lihapala, jossa yhdistyy mehevyys, rasvaisuus ja rapeus. Ideana on valmistaa kylki siten, että lihapuoli on mehevää ja nahkapuoli todella rapeaa. Itse olen havainnut parhaaksi tavaksi marinoida kylki kuivamausteseoksella ja kypsentää sitten uunivuoassa nesteessä siten, että nahkapuoli on nestepinnan yläpuolella ja täten se paahtuu upeasti. Samalla lihapuoli kypsyy nesteessä ja pysyy mehevänä. Seuraksi laitoin mausteista ja raikasta omenachutneya. Maustepuolella ytimen muodostaa tietynlainen pyhä kolminaisuus eli fenkolinsiemen-korianterinsiemen-kuminansiemen, jotka ovat lempimausteitani ja toimivat yhdessä harmonisesti. Homman kruunaa iso olut isolla maulla eli Malmgårdin Imperia IPA.

Kuivamausteseos
4 rkl fenkolinsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl kuminansiemeniä
1 rkl kokonaisia mustapippureita
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl suolaa
1 rkl muscovadosokeria
  • Paahda siemenmausteet ja mustapippurit kuivalla pannulla ja murskaa morttelissa hienoksi jauheeksi
  • Sekoita joukkoon loput ainekset ja säilytä lasipurkissa

Porsaankylki
1 kg luullista porsaankylkeä (luutonkin toki käy)
2-3 rkl kuivamausteseosta
0,5 l tummaa olutta
voita ja öljyä
  • viillä kyljen nahkapuolelle ristiviillot siten, että viilto ei aivan mene lihaan asti
  • hiero reilusti kuivamausteseosta joka puolelle ja laita marinoitumaan pussissa tai foliossa jääkaappiin yön yli
  • ota kylki huoneenlämpöön tunniksi ja kuivaa nahkapuoli paperilla
  • voitele uunivuoka voilla ja öljyllä ja laita kylki vuokaan nahkapuoli ylöspäin
  • kaada vuokaan olutta sen verran, että neste yltää lähes nahkaan
  • paahda kylkeä aluksi grillivastuksella 250 asteessa noin 15 minuuttia, jotta nahka rapeutuu ja ruskistuu
  • laske lämpötila 150 asteeseen ja jatka kypsentämistä noin 2,5-3 tuntia.
  • ota kylki uunista ja anna vetäytyä hetki ja leikkaa paloiksi

Omenachutney
1 punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 omenaa kuorittuna ja paloiteltuna 2-3 cm paloiksi
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 appelsiinin kuoriraaste ja mehu
2 dl valkoviinietikkaa
1,5 dl muscovadosokeria
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl kuminansiemeniä
ripaus kanelia, cayennea, suolaa, pippuria
  • kuullota sipuleita kattilassa, kunnes ne hieman pehmenevät
  • lisää kattilaan loput ainekset ja anna porista keskilämmöllä noin tunnin verran, kunnes omenat alkavat muussaantua ja koostumus on paksu ja hillomainen
  • muista maistella välillä ja lisää mausteita oman makusi mukaan
  • jäähdytä chutney ja laita jääkaappiin tekeytymään

Mehevä, rasvainen, mausteinen ja raikas ruoka kaipaa seurakseen jotain tuhdimpaa olutta, josta on vastusta. Tällainen on Malmgårdin Panimon Imperial IPA (http://www.alko.fi/tuotteet/788236/), joka on tuhdimpi versio mainiosta Emmer IPA:sta. Kyseessä on 8,9 prosenttinen double-ipa. Näissä tupla-ipa-oluissa on erityisen tärkeää hyvä tasapaino vahvan rungon, maltaisuuden ja humaloinnin kesken. Malmgård suorituu tehtävästi hyvin tarjoten todella maukkaan oluen, joka leventää upeasti ruoan makumaailmaa. Tämä tupla-ipa on aavistuksen kallellaan maltaisuuden puolelle tarjoten miellyttävää karamellisuutta ja melko täyteläistä runkoa, joka komppaa hyvin ruoan makeiden osien kanssa. Humalointi on suhteellisen maltillista ja taipuu enemmän havuisuuteen ja lopulta pieneen greippisyyteen. Katkerot nousevat jälkimaussa hiljakseen, mikä toimii hyvin ruoan mausteisuuden kanssa. Varsin toimiva paketti tuli tästä omasta mielestäni.


-MK

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Meat District @ Porvoo


Porvoon huikea ravintolatarjonta vahvistui muutama viikko sitten avatulla Meat District:llä (http://www.meatdistrict.fi), joka avattiin entisen Timbaaliin tiloihin Cafe Postresin viereen. Jo ennalta oli aika varma olo ravintolan laadusta kun samat omistajat pyörittävät Sicapelleä ja Cafe Postresia.


Ravintolan tarjonnan ytimessä on laadukas liha, jota kypsennetään puulämmitteisessä Napolilaisessa uunissa. Tarjolla on laadukkaita leikkeleitä, juustoja ja erilaisia liharuokia jälkiruokia unohtamatta. Ravintolan ilme on melko pelkistetty ja moderni. Lihakaapissa riippuvat lihat ja avokeittiö tuovat  mukavan rosoista ja rentoa tunnelmaa. 



Pääasiallisesti tarjolla on yllätysmenu, jonka koon voi valita ruokalajien määrän mukaan. Me otetiin half-in, jonka kanssa tuli 4-6 ruokalajia hieman laskentatavasta riippuen. Suuren nälän ja ajan kanssa kannattaa satsata all-in:iin, joka koostuu vielä useammista annoksista. Oman menun voi myös kasata listalla olevista leikkeleistä, juustoista ja liharuoista.


Alkuun pöytään tuotiin leikkelevalikoima, tartar ja luuydin-etanat. Leikkeleet olivat huippukamaa ja tartar suli suuhun. Oli myös hauskaa, että edesmenneen Timbaalin etanat olivat läsnä pienellä twistillä eli luuytimellä. Herkullista tämäkin.



Välipalaksi tuli paahdettuja vihreitä paprikoita, joissa oli mukava pintasuola ja kivahan niitä oli pureskella oluen kera.

Pääruoaksi tuli sitten entrecoteta, röstiperunoita, tomaattisalaattia ja bernaisekastiketta. Entrecote oli varmaankin laadultaan parasta mitä olen koskaan syönyt. Lihassa maistui vahvasti puu-uunin maku ja kypsyys ja mehevyys oli kohdillaan. Röstiperunat olivat rapsakoita ja tomaattisalaatti tasapainoisen makeaa ja hapokasta. Bernaise nivoi kaiken hienosti yhteen.


Plussapisteet tyylikkäistä ja toimivista olutlaseista. Suosituksen perusteella ruoan kanssa nautin Kemiönsaarelta tulevan pienpanimon Kimito Brewingin (https://www.facebook.com/Kimito-Brewing-1459616331030417/) APA:aa, joka oli tasapainoisen maltainen ja hedelmäisen raikas olut, joka toimi hyvin kaikkien ruokien kanssa. Tarjoilija ei ihan osannut olutvalikoimaa ulkoa mutta tuntui siltä, että valikoimasta löytyy erityylisiä oluita makuun kuin makuun. Viinitarjonnasta en osaa sanoa mutta listalla valikoimaa tuntui olevan paljonkin. Jos jotain kehitettävää pitäisi keksiä, niin olisi kiva, että oluetkin olisivat listattuina, niin olisi helpompi pohtia sopivan oluen valitsemista eri annoksille. Tämä asia kyllä koskee suurinta osaa ravintoloista yleensäkin eli viineihin panostetaan ja tuodaan esille listattuina mutta oluiden perään pitää enemmän kysellä. Vielä on olutkulttuurilla kehittymisen varaa mutta perästä tullaan.


Jälkiruoaksi sitten jaettiin klassinen tarte tatin, jonka kokki toi pöytään ja viimeisteli annoksen kaatamalla kinuskin tortun päälle. Tässä vaiheessa jo oli aika sanaton olo. Täydellisen herkullista omenatorttua, jonka paras osa oli herkullisen karamellísoitunut, rapea ja aavistuksen sitkeä taikinapohja.

Kaiken kaikkiaan loistava ravintolakokemus ja varmasti palaan tänne hyvinkin pian. Vahva suositus.


-MK

perjantai 6. toukokuuta 2016

Parsa-vuohenjuustosalaatti


Raikas parsa sopii mielestäni hyvin yhteen vuohenjuuston kanssa.  Näistä syntyy makoisa salaatti, jota tasapainottaa pirteä vehnäolut-vinaigrette. Vehnäolut ja vuohenjuusto ovat loistava kombo myös sellaisenaan, kannattaa kokeilla. 

Vehnäolut-vinaigrette
1 dl vehnäolutta
3 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1,5 dl öljyä
suola, pippuri
  • laita vehnäolut kattilaan ja keitä kasaan kunnes jäljellä on noin 1/4
  • vispaa vehnäolutreduktion sekaan loput ainekset ja säilytä vinaigrette jääkaapissa

Parsa-vuohenjuustosalaatti
parsaa
vuohenjuustoa
hasselpähkinöitä paahdettuna
herneitä
retiisiä viipaloituna
salaattia
suolaa, pippuria, sitruunan mehua

  • kypsennä parsat al-denteksi, jäähdytä, paloittele ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla
  • paahda hasselpähkinät kuivalla pannulla
  • valmistele muut ainekset valmiiksi
  • kypsennä vuohenjuustokiekkoja kuumalla pannulla nopeasti molemmilta puolilta
  • laita annos esille ja viimeistele vinaigretella

Tämä salaatti nautitaan luonnollisesti vehnäoluen kera. Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Wehnäbock (http://www.alko.fi/tuotteet/730726/) on aavistuksen tummempi ja humaloidumpi verrattuna normaaleihin vaaleisiin vehnäoluihin. Kyseessä on maukkaan banaaninen, hiivaleipämäinen ja tumman hedelmäinen vehnäolut sitruksisella takapotkulla. Olut toimii loistavasti yhteen paahdettujen pähkinöiden, suolaisen vuohenjuuston ja sitruksisen parsan kanssa.

-MK

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kanaa, parsaa ja maissia


Kesä lähestyy, joten on aika siirtyä kohti hieman kevyempiä ruokia. Parsakausi on jo hyvän aikaa ollut käynnissä ja parsoja kannattaa nyt käyttää kun ne ovat edullisia. Mehevä kinkulla kääritty kana, raikas parsa ja makea maissipyree sidotaan yhteen balsamicosiirapilla. Helppoa, nopeaa ja herkullista.

Maissipyree 
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
400 g pakastemaissia
2 dl vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa, pippuria, voita, öljyä
  • kuullota sipulit kattilassa pehmeäksi voin ja öljyn seoksessa
  • lisää kattilaan pakastemaissi ja ja jatka kuullottamista pari minuuttia
  • lisää kattilaan vesi ja valkoviinietikka ja anna maissiseoksen porista kannen alla noin 10 minuuttia
  • aja sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi ja mausta suolalla ja pippurilla

Balsamicosiirappi
2 dl balsamiviinietikka
1 rkl muscovadosokeria
  • laita ainekset kattilaan ja keitä kasaan, kunnes jäljellä on noin puolet ja koostumus alkaa olla siirappimainen. jäähtyessään siirappi paksunee

Kanat ja parsat
kanan rintafileitä
ilmakuivattua kinkkua
parsaa
suolaa, pippuria, sitruunan mehua
  • mausta kanan rintafileet suolalla ja pippurilla ja kääri ilmakuivattuun kinkkuun
  • paista kuumalla pannulla rintafileisiin kunnon väri molemmille puolille ja kypsennä loppuun uunissa 150 asteessa, kunnes sisälämpötila on 70 astetta
  • lisää parsat pannulle, jossa paistoit kanat ja ota niihin väri
  • lisää pannulle vettä sen verran, että parsat peittyvät noin puoleen väliin ja anna parsojen kypsyä välillä käännellen kiehuvassa vedessä
  • mausta parsat lopuksi suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla

Raikkaan hedelmäinen ja täyteläinen olut on sopivaa seuraa tälle ruoalle. Saimaan Juomatehtaan Marsalkka Luomuvehnä (http://www.saimaanjuomatehdas.fi/product/luomuvehna-46/) on todella maukas suodattamaton vehnäolut, josta löytyy sopivassa suhteessa hedelmäistä raikkautta, banaanisuutta ja hiivaista happamuutta. Loistava kesäolut nautiskeluun ja ruoan seuraksi.



-MK