sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Bataatti-kookoskeitto



Laitetaanpa vaihteeksi keittoa tarjolle. Tämä bataatti-kookoskeitto on todella ruokaisa ja täynnä hyviä makuja. Olen tehnyt tätä useita kertoja ja ei tähän vaan kyllästy. Alunperin reseptin löysin Ylen Voita ja Sokeria ohjelmasta eli täältä http://olotila.yle.fi/tee-itse/resepti-bataatti-kookoskeitto ja teen keiton lähestulkoon samaan tyyliin. Ite tykkään laittaa hieman enemmän bataattia ja chiliä ja toki pikku ripaus lime mehua kuuluu aina asiaan. Tähän malliin siis syntyy yllä olevan kuvan mukainen keitto.

1 iso bataatti (n.800 grammaa) kuutioituna
2 sipulia pilkottuna
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 punaista chiliä pilkottuna
2-3 cm pala inkivääriä raastettuna
juustokuminaa 1-2 teelusikkaa
kookosrasvaa
6 dl kasvislientä
1 dl punaisia linssejä
400 ml kookosmaitoa
1 lime
cashew pähkinöitä paahdettuna

Kuutioidaan ja hienonnetaan kaikki kasvikset.


Laitetaan kattilan pohjalle kookosrasvaa ja heitellään sekaan kasvikset ja lisätään mukaan juustokumina antamaan hyvää makua. Kuullotetaan kasviksia noin 5-10 minuuttia minkä jälkeen lisätään kattilaan kasvisliemi ja punaiset linssit. Annetaan kiehua kannen alla hiljalleen noin 25 minuuttia, jotta kaikki kasvikset pehmenevät kunnolla. Tämän jälkeen lisätään joukkoon kookosmaito ja yhden limen puristettu mehu. Kieuhautetaan ja otetaan kattila pois liedeltä. Soseutetaan keitto aivan tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisätään suolaa ja pippuria oman maun mukaan jos on tarvis. Sit vaan paahdetaan pannulla cashew pähkinöitä ja laitetaan annos lautaselle.

Viiniksi tuli tällä kertaa valittua Spy Valleyn gewürztraminer (http://www.alko.fi/tuotteet/599237/), josta mainitsin jo aiemmin kun maistoin kyseisen tuottajan rieslingiä. Tuoksultaan tämä uusi-seelantilainen valkoviini on trooppinen ja hedelmäisen sitruksinen. Myös hieman ananasta ja viheromenaa mukana. Maultaan puolikuivan ja puolimakean välimaastosta. Raikas ja keskihapokas. Hyvin pehmeä, meloninen ja kepeä viini. Sopii todella hyvin tällaisen hieman mausteisemman keiton kanssa yhteen. Pidin viinistä kyllä mutta ei se aivan mitään wow-efektiä saanut minussa aikaan. Hintansa puolesta (14 €) sanoisin, että hinta-laatusuhteeltaan ihan ok viini. Olen kyllä maistanut vähintään yhtä hyviä gewürztraminereita hieman edullisemmastakin kympin hintaluokasta. Kannattaa kokeilla vaikka chileläistä Torres Santa Dignaa (http://www.alko.fi/tuotteet/545137/) tai etelä-afrikkalaista Long Nosea (http://www.alko.fi/tuotteet/542747/)

Mutta tällaista tällä kertaa. Ei muuta kuin kauhomaan keittoa naamaan ja huuhtelemaan se alas raikkaalla valkkarilla.





-MK

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kookos-limesorbetti ja mintulla marinoitua mangoa

Tässäpä olis hyvin raikas jälkiruoka tarjolla. Helppo ja nopea tehdä. Toki sorbetin jäätymisessä menee semmoset 3-4 tuntia.

Kookos-limesorbetti

1 dl sokeria
1 dl vettä
2 limeä
250 ml kookoskermaa

Laita pieneen kattilaan vesi ja sokeri. Raasta joukkoon yhden limen kuori ja lisää myös kahden limen mehu. Kiehauta sen verran, että sokeri sulaa. Ota kattila liedeltä pois ja lisää joukkoon kookoskerma.Sekoita tasaiseksi ja kumoa seos johonkin pakastusrasiaan. Laita rasia pakkaseen ja muista sekoittaa kunnolla noin puolen tunnin välein, jotta sorbetin koostumus tulee tasaiseksi. Sorbetti oli valmis itsellä noin 3,5 tunnin jälkeen.

Mintulla marinoitu mango

2 mangoa
1 ruukku vahvaa minttua tai tavallista minttua

Ota mangoista hedelmäliha talteen ja kuutio epämääräisiksi paloiksi. Laita mangopalat kulhoon ja lisää joukkoon silputtua vahvaa minttua tai tavallista minttua. Itse käytin vahvaa minttua, jonka maku on hieman normaalia minttua voimakkaampi. Maku muistuttaa jonkin verran piparminttua ja siinä on myös hieman lakritsimaisuutta.

Kun sorbetti on valmis ja mangot marinoituneet jääkapissa hetken, niin kokoa annos lautaselle ja nauti takuuvarmasti erittäin raikkaasta jälkkäristä, joka on parhammillaan helteisenä kesäpäivänä.



-MK

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ribsit omenaisella bbq-kastikkeella

Mehevät ribsit ovat aina ihan huippu hyvää syömistä. Lopputulos ei voi epäonnistua kun vaan jaksaa tehdä itse hyvän bbq-kastikkeen, marinoida ribsit ja kypsentää ne hitaasti matalassa lämmössä. Netti on pullollaan loistavia bbq-kastikeohjeita ja bbq-kastiketta on helppo varioida oman maun mukaan, koska kastikkeeseen voi lisätä äärettömän monia raaka-aineita ja makuja. Itse tein kastikkeen tähän tyyliin.

Omenainen bbq-kastike

1 dl omenamehua
0,5 dl viskiä
8 rkl ketsuppia
6 rkl tummaa muscovadosokeria
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl omenaviinietikkaa
6 tl tabasco chipotle kastiketta
1 rkl worchester kastiketta
neilikkaa
kanelia
cayennea
juustokuminaa


Kaikki ainekset pieneen kattilaan ja sitten vaan keittämään kasaan noin tunnin verran. Ensi kerralla pitää kyllä käyttää omenamehun sijasta omenasiideriä, niin sillä saisi vielä paremmin tuota hapokkuutta mukaan. Kaikkia mausteita laitoin ihan vaan mututuntumalla ja maistelin koko ajan, ettei vaan mene mitään liikaa. Nelikasta ja kanelista sai todella hyvää makua tähän kastikkeeseen. Kastike on melko makea, joten jos et pidä hirveän makeasta bbq-kastikkeesta, niin vähennä esim. sokeria ja lisää vaikka tomaattipyrettä ja käytä omenamehun sijasta kuivaa omenasiideriä. Ensi kerralla aion myös lisätä tuoretta chiliä, koska potkua olisi voinut olla ripaus lisääkin. Toki tuolla tabasco chipotlellakin saa potkua.

Yllä oleva kastikemäärä riitti juuri sopivasti kilolle ribsejä, joista poistin luupuolelta ohuet kalvot. Tämän jälkeen vaan pyörittelin ribsit reilusti bbq-kastikkeessa ja käärin tiukasti folioon.



 Jätin ribsit marinoitumaan yön yli jääkaappiin. Sit vaan seuraavana päivänä otin foliopaketit jääkaapista ja laitoin suoraan uuniin. Kypsensin ribsejä 4 tuntia 120 C asteessa.



Kun ribsit olivat kypsyneet, niin otin ne foliosta pois ja laitoin ne uunipellille leivinpaperin päälle. Glaseerasin/karamellisoin bbq-kastikkeella ribsit molemmilta puolilta kahdesti uunissa grillivastuksen alla.

 


Tällä tavoin pinnasta tuli todella rapea ja maukas. Itse liha oli todella pehmeää pitkän kypsennyksen jäljiltä ja liha irtosi luista aivan itsekseen. 







Ribsit nautin vihreän mozzarellasalaatin kanssa ja lisäksin keitin uudet perunat, jotka vielä lopuksi paistoin pannulla voissa/öljyssä rapeiksi. Perunoiden kanssa keitinveteen laitoin myös neljä kokonaista valkosipulinkynttä kuorineen. Sitten kun aloin paistamaan perunoita pannulla, niin puristin pehmeät valkosipulit joukkoon ja lisäsin kuivattuja yrttejä ja suolaa. Tuli melko maukkaat perunat. Juomaksi tarttui alkosta mukaan australialaista punaviiniä nimeltään Heartland Stickleback Red (http://www.alko.fi/tuotteet/410717/), joka on sekoitus neljästä eri rypäleestä. Tuoksusta löytyi mustikkaa, luumua ja vaniljaa. Maultaan viini oli hyvin marjaisa, melko täyteläinen ja keskitanniininen. Jälkimaku hieman tamminen ja karvas. Kympin punkuksi sanoisin, että hinta-laatusuhteeltaan ok.

Näin tällä erää. Sit vaan kaikki kokeilemaan omia bbq-sooseja ja ribsit kypsymään.


-MK








perjantai 19. heinäkuuta 2013

Savanna Dry Premium Cider

Morjes,

Alkosta tarttui matkaan etelä-afrikkalainen omenasiideri nimeltään Savanna Dry Premium Cider (http://www.alko.fi/tuotteet/760534/). Etiketin perusteella siideri vaikutti hyvin raikkaalta ja kesäiseltä, joten täytyihän sitä kokeilla. Ulkonäön puolesta ihan siideriltä se näytti. Maun puolesta ensivaikutelma oli, että onpa raikas ja melko makea siideri. Sanoisin, että puolikuiva/puolimakea siideri, jossa hapokkuutta keskinkertaisesti. Sinällään ihan ok siideri, mutta jotain jää kaipaamaan. Omenan maku on melko laiha ja pintapuolinen. Kyllähän tätä pakastinkylmänä hörppii mutta ei tästä omenaista nautintoa saa millään. Hinta-laatusuhteeltaan kolmen euron siideriksi sanoisin, että keskinkertainen. Mieluummin suosittelen näistä alkon uutuus siidereistä kokeilemaan Angry Orchard siideriä (http://www.alko.fi/tuotteet/781734/), josta postasin jokunen aika sitten.


-MK

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kanaa Satay-kastikkeessa hunajamelonisalaatin ja ohran kera

Aasialaisia makuja tarjoava Satay-kastike on todella helppotekoinen kastike, jolla saa mukavasti mehevyyttä kanapihveihin. Tällä kertaa lisäkkeeksi hunajamelonisalaattia ja ohraa.

3 dl suolapähkinöitä rouhittuna
1 iso sipuli hienonnettuna
3 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kpl punaista chiliä hienonnettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl tamarinditahnaa
1 tl juustokuminaa
400 ml kookosmaitoa
2 rkl tummaa muscovadosokeria
1-2 tl kalakastiketta
1 lime
kanan fileepihvejä


Laita kattilaan hieman öljyä ja kuullota hienonnettuja sipuleita raastetun inkiväärin kanssa hetken aikaa. Lisää joukkoon hienonnettu chili, juustokumina ja tamarinditahna. Sekoittele hetken aikaa. Lisää kattilaan rouhitut pähkinät, kookosmaito ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Tarkista maku ja säädä suola kalakastikkeella oman maun mukaan sopivaksi. Purista joukkoon yhden limen mehu. Lopuksi ota kattila pois liedeltä ja tasoita koostumusta sauvasekoittimella. Tällä tavoin kastikkeesta tulee paksumpaa. Paista pannulla kanan fileepihvejä ja tarjoile ne kastikkeen kanssa.

Hyvänä lisäkkeenä toimii keitetty ohra ja raikas hunajamelonisalaatti, jonka teen alla olevan reseptin mukaisesti:

1 kokonainen hunajameloni paloiteltuna
rucolalaattia
jääsalaattia tai punamangoldia tai vuonankaalia
250 g kirsikkatomaatteja puolitettuina
1 iso punasipuli hienonnettuna
1 punainen chili hienonnetuna
1 lime
1-2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Kannattaa nähdä hieman vaivaa ja ostaa kokonainen hunajameloni. Kaupasta löytyy usein myös puolitettuja hunajameloneita kelmuun pakattuna mutta ne eivät ole ihan niin mehukkaita. Kannattaa puolittaa hunajameloni ja kaapia lusikalla siemenet pois. Tämän jälkeen vaan leikkaa "veneitä" ja veitsellä ottaa kuoren pois ja paloittelee itse hedelmälihan. Sit vaan lisää kulhoon rucolasalaattia ja jotain toista salaattia. Itse olen kokeillut sekä jääsalaattia, punamangoldia ja vuonankaalia ja kaikki toimivat oikein hyvin rucolan kanssa yhteen. Lisää kulhoon muut hienonnetut tavarat ja purista joukkoon yhden limen mehu. Mausta suolalla, mustapippurilla ja kylmäpuristetulla rypsiöljyllä, josta saa mukavaa paahteista/pähkinäistä makua salaattiin.

Kokoa annos lautaselle ja kaada seuraksi jotain raikkaan hedelmäistä valkoviiniä kuten vaikkapa Spy Valley Rieslingiä (http://www.alko.fi/tuotteet/539947/), joka tulee Uudesta-Seelannista. Viini oli todella raikas ja hapokas. Maussa selkeästi sitrusmaisuutta ja jonkin verran myös mausteisuutta. Samalta tuottajalta löytyy myös Gewürztraminer-rypäleestä tehtyä viiniä, joka vaikuttaa myös oivalta kumppanilta tälle ruoalle. http://www.alko.fi/tuotteet/599237/

Ei muuta kuin nauttimaan!


-MK






keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Chorizo-fenkoli-speltti-risotto

Kuten jo aiemmin on todettu, niin makkara on hyvää ja nyt siitä syntyi herkullista "risottoa". Riisiä en ole käyttänyt enää vuosikausiin, koska mielestäni kotimainen ohra on huomattavasti maukkaampaa, ekologisempaa ja siinä on enemmän ravintoarvoa. Tähän "risottoon" päädyin kuitenkin käyttämään spelttivehnää ohran sijasta, koska törmäsin kyseiseen tuotteeseen Porvoon vanhan kaupungin laidalla sijaitsevassa herkkuliikkeessä nimeltä Mormorsin herkkukauppa, josta löytyy kaikkea mahdollista hyvää. Suosittelen käymään: https://fi-fi.facebook.com/MormorsHerkkukauppa

Porvoosta 30 km koilliseen löytyy Malmgårdin kartano, josta tämä kyseinen spelttivehnä on kotoisin. Malmgårdistahan tulee myös varsin maukkaita oluita, joihin todellakin suosittelen tutustumaan. http://malmgard.fi/






Reseptihän menee alla olevaan tyyliin:



Voita ja öljyä

1 fenkoli hienonnettuna

1 banaanisalottisipuli hienonnettuna

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

3 dl spelttivehnää

2 dl valkoviiniä

6 dl kasvislientä

400 g chorizoa pilkottuna paloiksi

250 g kirsikkatomaatteja puolitettuina

2 dl raastettua parmesaania

1 ruukku basilikaa hienonnettuna

Hienonna fenkoli ja sipulit. Kuullota niitä voin ja öljyn seoksessa kattilassa.


Lisää kattilaan spelttijyvät ja kuullota myös niitä hetken aikaa. Lisää kattilaan valkoviini ja anna sen imeytyä.


 Muista sekoittaa koko ajan. Lisää pikku hiljaa kuumaa kasvislientä koko ajan sekoittaen.


Speltin kypsymiseen menee noin 20-25 minuuttia. Muista maistaa välillä tarkistaaksesi kypsyyden. Kun speltti on al denteä ja "risotto" on hieman löysää, niin lisää joukkoon chorizot ja kirsikkatomaatit, jotka minä nopeasti paistoin pannulla etukäteen saadakseni chorizoon hieman ruskistettua pintaa.




Lopuksi lisää "risoton" joukkoon raastettu parmesaani ja hienonnettu basilika.

Nauti "risotto" hyvän valkoviinin kera. Itse käytin ranskalaista Alsacesta tulevaa Pfaffenheim Pinot Grisiä, joka oli tuoksultaan hunajainen ja persikkainen. Maku oli varsin mausteinen ja jopa hieman pippurinen mutta kuitenkin raikkaan hedelmäinen ja riittävän hapokas. Tämä viini sopi mielestäni hyvin fenkolin ja chorizon mausteisuuden kanssa yhteen. http://www.alko.fi/tuotteet/007485/

Nauttikaa elämästä ja hyvästä ruoasta ja juomasta :)



-MK

Uutuus virvokkeita (3 olutta ja 1 siideri)



Tässäpä olisi lyhyttä kommenttia kolmesta oluesta ja yhdestä siideristä, joista kolme on alkon kesän uutuuksia ja sit tuo Iron Maiden olut löytyi ihan lähi K-supermarketista ja on myös melko uusi tuttavuus.

Trooper: Kuten jo etiketistä ja nimestä voi päätellä, niin kyseessä on olut, jonka ovat yhteistyössä valmistaneet Robinsons Brewery ja Iron Maidenin vokalisti Bruce Dickinson, jonka sanotaan olevan kova olutfani. Kyseessä on brittityylinen ale-olut, joka antoi kyllä odottaa huomattavasti enemmän. Maku on melko mieto ja sanoisinko tylsä. Mieto humalointi ja vähäinen hedelmäisyys jättävät valjun maun suuhun. Perus britti-ale, ei sen enempää. Hinta-laatusuhteltaan heikohko olut. http://www.ironmaidenbeer.com/

Ayinger Bräuweisse: Saksalainen suodattamaton vehnäolut, joka oli mielestäni maultaan hyvin raikas, hedelmäinen ja tasapainoinen vehnäolut. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen olut jos haluaa muutakin kuin perus Franziskaneria. Hinta-laatusuhteltaan erittäin hyvä olut. http://www.alko.fi/tuotteet/704436/

Colomba: Ranskalainen suodattamaton vehnäolut, jossa vähintäänkin mielenkiintoinen tuoksu ja maku, jotka viittaavat melko paljon inkivääriin. Todella samea olut ja maultaan melko mieto. Jotenkin hieman outo olut. Hinta-laatusuhteeltaan heikohko olut. http://www.alko.fi/tuotteet/780034/
Tämän sijaan suosittelen kokeilemaan kotimaista Rekolan Panimon Kesäkollia, joka on hyvin paljon samantyyppinen mutta mielestäni parempi ja raikkaampi vaihtoehto. http://www.rekolanpanimo.fi/oluet/

Angry Orchard: Yhdysvaltalainen kuiva omenasiideri, joka oli maultaan hyvin raikas ja omenainen siideri. Melko hapokas ja hyvin miellyttävä juoda. Ei kyllä hirveästi eroa suuntaan tai toiseen englantilaisista tai irlantilaisista kilpakumppaneistaan mutta jotain pientä ero oli kuitenkin havaittavissa. Suosittelen kyllä kokeilemaan jos haluaa pöytään muutakin kuin Westonsia tai Bullmersia. http://www.alko.fi/tuotteet/781734/
Hinta-laatusuhteeltaan hyvä siideri.

-MK

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Mangoa ja papaijaa kookos-lime twistillä

Tuoreista eksoottisista hedelmistä saa helposti maukkaan ja raikkaan jälkiruoan tähän tyyliin.

2 mangoa
1 papaija
1 lime
250 ml kookoskermaa
säilykemaitoa noin puoli tölkkiä



Tarvitaan vain hieman veitsityöskentelyä, että saadaan hedelmäliha talteen. Papaija kannattaa ensi puolittaa pystysuunnassa ja tämän jälkeen siemenet on helppo poistaa lusikalla. Sitten vaan leikkaa veneen muotoisia paloja ja poistaa kuoren leikkuulautaa vasten veistä liuttamalla.




Mango on jotenkin aika hankala hedelmä, koska sen keskellä oleva puumainen osa on vaikea silmällä havaita. Paremmin sen huomaa sen kovuudesta kun veitsellä yrittää leikata paloja irti. Ensin kannattaa leikata mangon ympäriltä reiluja paloja ja tämän jälkeen keskiosaa joutuu hieman veitsellä tunnustelemaan ja tavallaan vuolemaan. Vaivannäkö kyllä palkitaan, koska tuore mango on ihan taivaallista. Keittiössä työskennellessä on erityisen tärkeää, että on terävä veitsi, koska se helpottaa elämää kummasti. Itse olin kokkaillut jo vuoden päivät tylsällä ja vanhalla veitsellä, kunnes viimein kävin Sokoksen alemyynnistä hakemassa kunnon kokkiveitsen, joka oli puoleen hintaan. Loistava investointi!


Kun hedelmät on viimein paloiteltu, niin otetaan kulho, jossa sekoitetaan kookoskerma säilymaidon kanssa. Itse laitoin säilymaitoa noin puoli tölkkiä. Yhdistetään kermaseokseen hedelmäpalat ja lisätään yhden limen raastettu kuori ja puristetaan limestä myös mehu. Jälkkäri vaan paranee kun se saa muhia jääkaapissa. Ei kun nauttimaan.





-MK



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Italialaistyylinen makkarapasta

Makkara on hyvää ja se sopii moneen ruokaan. Tämä italiaistyylinen makkarapasta on melkein suora kopio Suolaa & Hunajaa - blogista, josta löytyy kaikkea muutakin kivaa. Käykää tsekkaamassa: http://divaaniblogit.fi/suolaajahunajaa/tag/makkarapasta/

Itse tein pastan tähän tyyliin:

300 g paprika-salami-chorizoa (Lidl)
300 g Marskin wurstia (Savuhovin tuote)
3 isoa tomaattia
1 tölkki säilyketomaatteja
1 ruukku basilikaa
500 g nauhapastaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 punaista chiliä
öljyä, suolaa ja mustapippuria
lisäksi pecorino-juustoa raastettuna annoksen päälle

Pilko sipulit ja makkarat. Kalttaa tuoreet tomaatit ja pilko paloiksi. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Kuullota kattilassa öljyssä sipuleita ja makkaroita. Lisää joukkoon tuoreet tomaatit ja hauduta hetken aikaa. Lisää joukkoon vielä säilyketomaatit ja chili. Anna hautua vähintään 15 minuuttia ja tämän jälkeen lisää joukkoon silputtu basilika ja lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Keitä pasta ja sekoita lopuksi pasta ja kastike samassa kattilassa. Laita annos lautaselle ja raasta päälle pecorino juustoa runsaasti. Kaada viinilasiin punaviiniä ja nauti elämästä :) Itse kaadoin lasiin italialaista Don Camillo Sangioveseä, joka kyllä toimi hyvin tämän pastan seurana. Mukavan marjaisa ja mehevä viini, jossa oli myös täyteläisyyttä ja mausteisuutta: http://www.alko.fi/tuotteet/005986/

Kannattaa tutustua noihin Savuhovin makkaroihin (http://www.savuhovi.fi/tuotteetsavuhovi_makkarat.html), joita on monenlaisia. Itse olen maistellut niistä monia ja todennut ne herkullisiksi tuotteiksi. Toi Marskin wursti on todella lihaisa ja maukas makkara, jossa on pieni ripaus savuisuutta mukana. Se sopi mielestäni tosi hyvin tuon chorizon kanssa.


-MK

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Karamellisoidut banaanit kinuskin ja jäätelön kera

Olin jo pitkän aikaa halunnut kokeilla, että tuleeko säilykemaidosta todella kinuskia, kun säilykemaitotölkin laittaa kiehuvaan veteen kolmeksi tunniksi. Ja kyllähän siitä vaan kinuskia tuli ja varsin hyvää sellaista. Säilykemaitoahan kutsutaan myös kondensoiduksi maidoksi ja sitä löytyy ihan perus marketeista. Wikipediassa sanotaan, että säilykemaito valmistetaan lehmän maidosta haihduttamalla siitä vettä pois niin paljon, että tilavuus pienenee neljäsosaan. Jäljelle jäävä kondensoitu maito on todella imelää ja paksua ja sitä käytetään yleisesti jälkiruoissa. Ajattelin, että karamellisoidut banaanit sopisivat hyvin kinuskin ja jäätelön kanssa.

1 tölkki säilykemaitoa
4 banaania
2 rkl tummaa muscovadosokeria
2 rkl voita
lisäksi vaniljajäätelöä

Kinuskin tekeytymisessä menee siis 3 tuntia. Eli säilykemaitopurkki kiehuvaan veteen ja odottelemaan. Karamelli tehdään siten, että laitetaan paistinpannulle sokeri ja annetaan sen sulaa (vaatii kovaa lämpöä) ja lisätään joukkoon voi. Sekoitellaan lastalla voimakkaasti ettei pääse palamaan pohjaan. Lisätään pannulle kokonaiset kuoritut banaanit ja karamellisoidaan hetken aikaa. Kun kinuski on tekeytynyt 3 tuntia, niin otetaan tölkki kylmään veteen jäähtymään ja avataan se. Tuloksena pitäisi olla täyteläisen paksua ruskeaa kinuskia. Tarjoillaan banaanit kinuskin ja jäätelön kanssa. Banaanien karamellisointiin sopii toki normaali sokeri mutta mielestäni tummasta muscovadosokerista (ruokosokeri) tulee miellyttävän paahteinen maku.

Tää jälkkäri on tosi imelää ja niin herkullista!!!






-MK

torstai 4. heinäkuuta 2013

Kukkakaali-kookoskeitto vehnäoluen kera

Keitot ovat mielestäni loistavia alkuruokia tai jopa pääruokia riippuen niiden ruokaisuudesta. Keittoihin on helppo upottaa iso määrä sellaisiakin kasviksia, joiden syöminen tuppaa aina jäämään. Kokeilin tällaista kukkakaali-kookoskeittoa, jonka alkuperäinen resepti löytyy täältä: http://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/kukkakaali-kookoskeitto/014111

Tein reseptin tuplana tähän tyyliin:

1 iso kukkakaali (700 g)
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
öljyä
3 normaalin kokoista perunaa
8 dl kasvislientä (8 dl vettä + 2 fond du chef kasviskuutiota)
1 tölkki (400 ml) kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria runsaasti.

lisäksi paahdettuja cashew-pähkinöitä

Eli ensin kuullotetaan hienonnetut sipulit kattilassa. Tämän jälkeen kattilaan lisätään paloiteltu kukkakaali ja perunat. Sitten kattilaan lisätää kasvisliemi ja kookosmaito. Keitellään noin 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat täysin pehmeitä. Otetaan sauvasekoitin esiin ja soseutetaan keitto aivan tasaiseksi. Lisätään oman maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Keiton lisäkkeeksi kannattaa paahtaa paistinpannulla cashew-pähkinöitä, jotka antavat hyvää makua ja kivaa purutuntumaa. Pähkinät siis kuivalle pannulle ja liesi täysille. Pyöritellään pähkinöitä pannulla niin pitkään, että alkavat hieman ruskistua.

Tuli ihan pirun hyvää keittoa, jonka maku on melko mieto ja täten se varmasti sopii moneen suuhun. Ei kun kokeilemaan.



Keiton kanssa tuli juotua Grimbergenin erittäin raikasta vehnäolutta eli Grimberen blanchia, joka sopi erittäin hyvin miedon makuisen keiton seuraksi. Kyseistä tuotettahan löytyy myös alkosta. Suosittelen kyseistä vehnäolutta nimenomaan näin kesällä, koska se on todella raikas ja hedelmäisen makuinen. http://www.alko.fi/tuotteet/744564/



-MK


Maukasta sapuskaa blogin aloitus!

Moro,

No niin tästä lähtee käyntiin blogi, jossa on tarkoitus keskittyä ruokaan ja juomaan. Olen tällainen aloitteleva amatöörikokki, joka on viimeisen vuoden aikana kiinnostunut kovasti ruoan laittamisesta. Blogissani pyrin tuomaan esiin reseptejä ja ruokia, joiden parissa tulee häärättyä. Mitään varsinaista teemaa ruokieni suhteen ei tule olemaan. Pyrin myös tuomaan blogissani esille viineihin ja oluihin liittyyvää kiinnostustani.

Kokkailu on kivaa kunhan sitä ei ota liian vakavasti. Pääasia on, että ruoka on maukasta ja siitä tulee hyvä mieli. Kokkaaminen ei mielestäni vaadi taitoa vaan asennetta! Pitää vaan ryhtyä toimeen. Pääasia on, että uskaltaa yrittää ja on avoin mieli kaikkea uutta kohtaan. Välillä onnistuu ja välillä ei, who cares. Itsellä lähtötaso on matala ja reseptit yksinkertaisia. Tarkoitus on kehittyä ja oppia laittamaan hyvää ruoka hyvällä fiiliksellä. Toivottavasti blogini kautta te lukijat saatte uusia ideoita kokkailuihinne.

Pidemmittä puheitta kohti maukkaita makuja ja hyvää fiilistä.

-MK