sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Stout-lihapullia stout-bbq-kastikkeella ja uunijuureksilla


Vaikka olenkin suuri oluiden ystävä, niin melko vähän kuitenkin olen käyttänyt olutta ruoanlaitossa. Olut on loistava raaka-aine kastikkeisiin, marinadeihin, taikinoihin ja oikeastaan ihan mihin vaan. Tällä kertaa käytän tumman paahteista stout-olutta lihapullataikinassa ja bbq-kastikkeessa. Kylkeen vielä uunijuureksia, niin mehevä ateria on valmis. Stout-olutta käytän siksi, koska haluan nimenomaan sen tumman paahteisen ja aavistuksen kuivan makumaailman.

Stout-lihapullat
1 dl stout-olutta
0,5 dl ruiskorppujauhoja
1 sipuli pieneksi hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä pieneksi hienonnettuna
500 g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
suolaa, pippuria ja muita mausteita
  • laita korppujauhot turpoamaan stouttiin 15 minuutiksi
  • kuullota sipuleita pannulla pehmeiksi
  • sekoita kaikki ainekset keskenään nopeasti, mutta älä vaivaa liikaa, jotta taikina ei sitkisty
  • anna taikinan tekeytyä jääkaapissa 1-2 tuntia
  • muotoile sopivan kokoisia lihapullia
  • paista lihapulliin nopeasti väri kuumalla pannulla
  • laita lopuksi kypsymään uunijuuresten päälle 20 minuutiksi

Stout-bbq-kastike
2 dl stout-olutta
3 dl ketsuppia
1 dl omenaviinietikkaa
1 dl muscovadosokeria
2 rkl worchesterkastiketta
1 tl chipotle-tabascoa
1 tl savupaprikajauhetta
  • laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita 
  • keitä kasaan noin 30-40 minuuttia, kunnes koostumus on sopivan paksu

Uunijuurekset
perunoita, mukulaselleriä, palsternakkaa, porkkanaa, ruusukaaleja
suolaa, pippuria, yrttisekekoitusta
öljyä
  • kuori ja paloittele juurekset paloiksi
  • leikkaa ruusukaaleista kanta pois ja puolita isoimmat mutta jätä pienemmät kokonaisiksi
  • laita kaikki vuokaan ja sekoita joukkoon mausteet ja öljy
  • kypsennä uunissa 225 asteessa 20 minuuttia
  • lisää lihapullat uunijuuresten päälle ja jatka kypsentämistä 20 minuuttia

Tämä ateria kaipaa seurakseen tummaa ja aavistuksen makeaa olutta, koska bbq-kastike ja uunijuurekset ovat myös hieman makeita. Alkosta en löytänyt nyt mitään makeaa stouttia, joten siksi mukaan valikoitui virolainen Saku Porter (http://www.alko.fi/tuotteet/730856/), jossa on sopivasti makeutta, tummaa paahteisuutta ja täyteläisyyttä Myös tummat lagerit sopivat hyvin tälle ruoalle.



-MK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti